Vanhempieni kaltainen?

Me saamme vanhemmiltamme paitsi geenit, niin roppakaupalla erilaisia käytösmalleja. Opimme vanhempiamme seuraamalla miten ilmaista tunteita, näyttää rakkautta, käyttäytyä kun kiukuttaa ja ylipäänsä kohdella toisia ihmisiä. Mutta tiedostammeko näitä malleja aikuisena? Marianna Stolbow’n erinomainen kirja Vanhempieni kaltainen herättää ajattelemaan, miten vanhempien esimerkki näkyy omassa arjessa.

Vanhempieni kaltainen on kirja, jota suosittelen jokaiselle.

Vanhempieni kaltainen on kirja, jota suosittelen jokaiselle.

Toimimme helposti ihan samalla tavalla kuin omat vanhempamme ymmärtämättä laisinkaan, miten automaattisesti toistamme oppimiamme malleja. Stolbow haastatteli kirjaa varten viittäkymmentä ihmistä, joista vain viisi kertoi haluavansa samanlaisen suhteen kuin vanhemmillaan oli. Surullista, mutta toisaalta hienoa että haastatellut olivat havahtuneet siihen, etteivät halua toistaa saamaansa mallia. En itsekään halua samanlaista parisuhdetta kun vanhemmillani oli. Siksi kirjan lukeminen olikin todella avartavaa.

Stolbow käy läpi muun muassa rakkauden näyttämisen merkityksen ja riitelemistavat. Niillä, jotka haluaisivat samanlaisen parisuhteen kun vanhemmillaan, on näytetty kotona avoimesti rakkautta, kunnioitettu toista sanoilla ja teoilla sekä ylläpidetty puolin ja toisin hyvää ilmapiiriä. Tämä ei tarkoita kiistanaiheiden lakaisua maton alle, päin vastoin. Kun ilmapiiri on hyvä, voi mielipiteensä sanoa ja osaa myös kuunnella toisen huolia. Näin kiistatilanteet on pystytty ratkomaan rakentavasti. Anteeksi-sanaa on myös käytetty tarvittaessa. Jos kokee, että omia näkökantojaan ei voi tuoda esille, on vaarana marttyyrius ja tiuskiminen, sillä eivät ne omat toiveet minnekään häviä vaikka niitä ei pue sanoiksi.

“Monissa tarinoissa toistuu se, että jos isän ja äidin riidat ovat olleet väsymyksen ja ahdistuksen aihe lapsuudessa, ei ikäviä asioita ota myöhemmin omassa kodissa puheeksi ollenkaan. Sen sijaan kiehutaan ja raivotaan sisäisesti, kunhan ei tarvitse kohdata konfliktia. – – Kokemuksen seurauksena kaikenlainen välienselvittely tuntuu niin uuvuttavalta, ettei ota puheeksi mitään. Tai sitten kontrolloimaton vihan uhka saa vaikenemaan iäksi. Tällainen käytös sakkaa parisuhteen ja perheen ilmapiiriä vääjäämättä eikä auta ketään, vaikka suuttumuksen piilottelija uskoo säästävänsä perhettä kiistoilta. Sen sijaan hän välttää asioiden selvittämistä suojellakseen pientä lasta itsessään.”

Tämä lainaus kosketti minua erityisesti, sillä se liittyy omaan elämääni. Omalla kohdallani nimittäin tärkein havainto oli se, että minun tulisi entistä rohkeammin puhua mieltäni askarruttavista vaikeista asioista pelkäämättä vastaanottajan reaktiota. Sekä sellaisissa tilanteissa, että pelkään pahoittavani toisen mielen, että sellaisissa joissa pelkään että tilanne tuntuu nololle. Tämä ei kosketa pelkästään henkilökohtaista elämääni vaan esimeriksi työpaikkaa. Parhaimmillaan kirjasta saakin eväitä pohtia omaa käytöstään arjen erilaisissa käänteissä.

Suosittelen kirjaa aivan kaikenikäisille ja parisuhdetilanteesta riippumatta. Varsinkin jos löydät itsesi kerta toisensa jälkeen samanlaisista tilanteista, niin kirja herättää varmasti hyödyllisiä ajatuksia.