“Suosikkiseksivälineeni ovat kahleet.”

Tein seksuaalineuvonnan opintojeni lopputyön haastattelemalla vapaaehtoisia osallistujia heidän suhteistaan seksivälineisiin. Tässä toinen tarina. Annetaan nimimerkki anonin kertoa:

“Hankin ensimmäisen seksivälineeni ehkä noin 15 vuotta sitten. Yleensä tilaan seksivälineet netistä, hyvin harvoin asioin liikkeessä. Yleensä välineiden selailu herättää paljonkin mielikuvia niiden käyttämisestä, joten lelukauppoja tulee usein selattua hyvinkin kiihottuneessa tilassa. Ostosten tekeminen kumppanin kanssa auttaa pitämään järjen mukana – samalla varmistuu siitä, että kaikille hankinnoille on käyttöä. Kaapin pohjalta löytyy kyllä vuosien mittaan innostuksissani hankkimiani asioita, jotka ovat edelleen käyttämättömiä.”

“Suosikkiseksivälineeni ovat kahleet – ne ovat käytössä melkein joka sessiossa. Mielikuvituksella ja muutamalla kiinnityspisteellä kahleilla voi toteuttaa monenlaisia asioita paikallaanpitämisestä nöyryyttäviin asentoihin. Gägit ja muut suuhun laitettavat asiat toimivat mukavasti kuolan lisäämisessä. Moni kokee sen mukavasti epämiellyttävänä, lisäksi puhe estyy. Valikoima piiskoja ja muita viuhuteltavia asioita ovat aina tarpeen.”

“Innostuminen seksivälineitä kohtaan on säilynyt, mutta iän myötä hankintaan on tullut malttia: sen sijaan että itse innostuen tilaan välineitä, keskustelen kumppanini kanssa kiinnostavista välineistä ja hankin korkeintaan pari välinettä kerrallaan. Kokoelmaa ehtii kyllä kasvattaa tipoittain. Samoin kiinnostus laatuun on noussut, halvat (ja halvanoloiset) sekä huonon fiiliksen välineet saavat jäädä ostamatta. Mieluummin vähän arvokkaampi ja parempi väline, jota käyttää antaumuksella, kuin monta huonoa.”

“Olen käyttänyt seksivälineitä yhdessä kumppanin kanssa ja kumppanini on suhtautunut asiaan innostuneesti. On käyty keskustelua kauko-ohjattavasta vibraattorista ja julkisista paikoista, mutta se on vasta haave. Jos ihan fantasiamaailmaan mennään, niin haaveissa on iso teline, johon voisi kiinnittää. Sellainen, mitä jossain dungeonissa voisi olla. Käytännössä logistinen kysymys määrittelee [sen mitä voi ostaa]. Hienoja telineitä tai vaikka voimistelupukkeja, joissa voisi tehdä luovaa kahlehtimista.”