Rakkauskirje kiipeilylle

Jokainen meistä on varmasti pienenä roikkunut enemmän tai vähemmän puissa sekä kekkaloinut kallioiden reunamilla. Harmillisesti nämä apinahuvitukset tuppaavat häviämään jonnekin teini-ikään tullessa. Onneksi on olemassa tapa, jolla adrenaliinikicksejä voi hommata turvallisesti aikuisenakin sisällä tai ulkona, jos puihin kiipeily ei tunnu luontevalta.

Kirjoitin aiemmin siitä, miten olin itse löytänyt liikkumisen ilon seinäkiipeilyn myötä.  Tuli muutama kysely, että mitäs se kiipeily sitten käytännössä tarkoittaa, kun ei oikein kotonakaan voi seinille hyppiä. Kiipeily onkin selkeästi kasvattanut suosiotaan viime vuosina, kiipeilypaikkojen kävijämäärät ovat kasvaneet ja uusia paikkoja on avattu. Ja hyvä niin, onhan kyse ihan mahtavasta harrastuksesta. Toisaalta ei tekisi mieli kertoa kiipeilystä kenellekään, sillä osa kiipeilypaikoista on nyt jo aika ruuhkaisia talvella töiden jälkeen. Toisaalta taas kiipeily on mahtava harrastus ja mitä enemmän kävijöitä, sitä enemmän myös uusia paikkoja syntyy.

Miten päästä alkuun kiipeilyssä?

Kiipeilyn voi aloittaa kokeilemalla lajia joko boulderoinnin tai köysikiipeilyn parissa. Perusidea molemmissa on sama:  kiivetään tietyn värisiä otteita pitkin, kunnes reitti loppuu. Boulderoinnilla tarkoitetaan matalien seinien kiipeämistä ilman köyttä, niin että ylhäältä hypätään tai kiivetään alas. Köysikiipeilyssä taas päällä on valjaat, joihin kiipeilyköysi kiinnitetään ja tällä varmistetaan turvallisuus, kun kiivetään korkeampia seiniä. Sekä boulderointia että köysikiipeilyä voi tehdä myös ulkona.

Boulderoinnista kiinnostuneiden kannattaa vierailla Boulderkeskuksen sivuilla, boulder-caveja löytyy esimerkiksi Helsingissä Pasilasta ja Konalasta. Köysikiipeillä voi Kiipeilyareenalla Salmisaaressa sekä Helsingin kiipeilykeskuksessa Tapanilassa. Lisäksi opiskelijoille on oma kiipeilykeskus Kumpulassa ja Liikuntamyllyssä eli Helsingin kaupungin ylläpitämästä urheilukeskuksesta Myllypurossa löytyy myös pieni seinä. Mielestäni on epäreilua, ettei Vantaalla tai Espoossa ole kaupungin ylläpitämiä kiipeilyseiniä – onhan kiipeily esimerkiksi lapsille ja nuorille erittäin kehittävää toimintaa mutta kaupalliset kiipeilyhallit saattavat tuntua monilapsisissa perheissä kalliille. Pääkaupunkiseudun lisäksi kiipeilypaikkoja löytyy Turusta, Tampereelta, Kuopiosta, Oulusta jne.

Välttämättömät varusteet

Köysikiipeilyssä välttämättömiä varusteita ovat kengät, valjaat sekä varmistuslaite, boulderoinnissa pärjää pelkillä kengillä. Kaikkia näitä varusteita  saa vuokrattua em. kiipeilypaikoista. Vaatteina voi käyttää mitä tahansa normi-urheiluvaatteita: sortseja, trikoita tai ulkoiluhousuja ja yläosan verhoamiseen käy tavallinen t-paita. Perus-yläköysittelyn alkuun pääsee siis parilla sadalla ja varusteet kestävät useamman vuoden. Mutta tietysti rahaa nyt saa harrastukseen kuin harrastukseen kulumaan niin paljon kuin sitä ikinä on (ja enemmänkin), kun hurahtaa. Kannattaa kokeilla molempia, boulderointia ja köysikiipeilyä, jotta löytää sen, mistä eniten pitää. Jos kokeilu johtaa kiinnostukseen, voi jatkaa boulderointia itsekseen tai mennä köysikiipeilyn alkeiskurssille. Kurssilla opetetaan varmistustaidot, jotta pystyy pitämään kaverin turvallisesti seinällä varmistaessaan.

Kun yläköysikiipeilyssä on päässyt alkuun, niin voi käydä liidikurssin, jossa kiivetään niin että köyttä viedään samalla itse ylös. Liidauksessa köysi klipataan eli kiinnitetään välietappeihin. Liidaaminen on jo sikäli jännempää, että jos köyteen tippuu, niin voi tulla parikin metriä alaspäin. Tämä ei kuitenkaan ole vaarallista, sillä juuri siksihän köyttä kiinnitetään, että sen varaan voisi tippua. Kiipeily on ylipäänsä erittäin turvallinen harrastus, kun turvamääräyksiä noudatetaan. Suurin osa onnettomuuksista tapahtuukin huolimattomuuden takia, ja tämän vuoksi kiipeilyssä käytetään aina tuplavarmistusta ennen seinälle tai kallioille lähtöä (eli katsoo itse kaverin kamat ja kaveri katsoo omat). Uskon, että jokainen kaipaa elämässään adrenaliinikicksejä, ja jos niitä ei saa turvallisesti, hakee niitä epäterveellisillä tavoilla. Kiipeily antaakin todella mahtavat sävärit, kun kiipeää oman taidon rajamailla olevia reittejä, ja tämän jälkeen jännitystä ei tarvitse hakemalla hakea. Puhumattakaan siitä, että kiipeily on oiva pariskuntaharrastus, kun pääsee tekemään yhdessä hauskoja asioita.

Heti kun säät sallivat, voi lähteä ulos kiipeämään. Siihen tarvitsee hiukan enemmän sälää eli kiipeilyroinaa eli tarvikkeita, joiden avulla köyden saa viriteltyä kalliossa oleviin kiinnikkeisiin. Ulkoboulderoinnissa välttämätön varuste on pädi, joka laitetaan reitin alle, jos otteista sattuu tippumana. Mutta pädin voi ostaa vaikka kimpassa kavereiden kanssa. Ulkokiipeilyssä ei sinänsä ole mitään aikarajaa, oma kylmänsietokyky lienee lähinnä rajana. Sateella ei tietenkään voi kiivetä, sillä kallio muuttuu erittäin liukkaaksi.

Itävaltalaisbaarin pihalla oli kiipeilyseinä sekä tasapainonaru. Me like!

Itävallasta löytyi baari, jossa oli boulderkiipeilyseinä. Safe as fuck.

Kiipeily on myös mukavaa ajanvietettä matkoilla. Upeita kiipeilykallioita löytyy ympäri maailmaa ja on mukava saada tuntumaa erilaiseen kiveen. Oma suosikkini on kalkkikivi, joka on graniittia paljon armollisempi siinä, että kalkkikivessä on usein paljon isompia kahvoja ja erilaisia koloja, joihon ruumiinjäseniään voi tunkata. Suomeksi sanottuna kiipeily on siis ainakin itselleni helpompaa. Huono puoli reissaamisen ja kiipeilyn yhdistämisessä on se, että matkalaukkuun ei sitten mahdukaan enää mitään muuta. Eli joutuu tekemään valintoja hippa- ja vaelluskenkien väliltä. Toisaalta ulkokiipeilypäivän jälkeen on yleensä niin poikki, että iltaruoka tainnuttaa suhteellisen nopeasti suoraan petiin.

Kuten aiemmassa liikuntapostauksessani kirjoitin, on kiipeilyn hyvä puoli se, että se on yksilö- ja joukkuelaji samalla. Itse fyysisen suorituksen tekee aina yksin, mutta kaverit voivat auttaa huutelemalla sekä osoittelemalla otteiden paikkoja (niitä ei itse aina välttämättä näe) sekä tsemppaamalla. Kiipeillessä tutustuu myös uusiin ihmisiin kun on heti jotain yhteistä puhuttavaa, eli esimerkiksi jos kaipaa uusia ystäviä tai muuttaa paikkakunnalle jossa ei tunne ketään, voi kiipeilyn kautta tavata rentoa porukkaa.

Hehkutinko jo tarpeeksi? Jos ei vielä tullut selväksi, niin suosittelen ehdottomasti boulder – ja seinäkiipeilykokeilua! Sellaiseen voi mennä ihan itse, kaveriporukalla tai sitten vaikka työpaikan virkistyspäivänä. Kiipeily sopii niin rimpuloille kuin ylipainoisillekin, raskaana oleville, perheille, vanhoille, korkean paikan kammoisille…siinä ne voimat kasvavat ja pelot häviävät, kun pitää omaa kehoa kangeta ylöspäin. Eikä ensimmäisillä kerroilla tarvitse edes kiivetä reittiä loppuun, jos ei jaksa tai uskalla. Voi kiivetä puoleen väliin, ja seuraavalla kerralla hiukan enemmän ylöspäin, ja sitä seuraavalla taas korkeammalle kunnes ei pääse enää ylöspäin. Ja humpsis, pelot vähenevät pikkuhiljaa. Muksut ovat elementissään kiipeillessä. Köysikiipeilyssä pienet lapset käyttävät kokovartalovaljaita, jotta eivät pääse luiskahtamaan ulos valjaista. Nuorimman kiipeilijän olen itse nähnyt Chamonixissa, jossa noin kaksivuotias (kiipeilyvanhempien) poika alkoi itkeä kiivettyään vanhempien tekemän, muutaman metrin pituisen reitin loppuun, kun hän ei halunnut tulla pois kalliolta.

Lasten kiipeilyä katsoo ihailun sekaisella kateudella, kun heiltä puuttuvat aikuisten mieleen juurtuneet pelot ja kammot. Aikuisten jännityksen huomaa hyvin, kun seuraa lapsiryhmien mukana olevia aikuisia esimerkiksi synttäriporukan huoltajina. Usein nämä aikuiset eivät itse kokeile kiipeilyä, ja aina välillä kuulee naurahduksen saattelemana lauseen “no en minä nyt” tai “minulla on korkean paikan kammo”. Joskus kannattaisi kuitenkin astua mukavuusalueen ulkopuolelle ja testata uutta lajia, ovathan liikkuvat vanhemmat lapsillekin hyvä esimerkki. Tosin kiipeilyssä on se vaara, että siihen jää koukkuun. Mutta se on ihana koukku <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *