Moderni kolmen kimppa = sinä, minä ja tietokonepelit?

Sori kulta, ei tänään, mulla on raidi.

Entinen poikaystäväni kauniina kesäpäivänä, kun koitin houkutella häntä ulos. 

On hyvin vaikeaa kuvitella elämää ilman tietokonetta päivittäisten asioiden hoidon kannalta. Samoin tietokone tarjoaa pääsyn viihteen äärelle, loputtoman tiedon lähteen ja shoppailukanavan. Tai mahdollisuuden tehdä töitä mistä tahansa. Koska vuorokaudessa on kuitenkin vain 24 tuntia, voi koneen ääressä istuminen mennä jossain vaiheessa överiksi.

Yksi aihe, mistä tunnutaan kiistelevän useissa nuorten aikuisten parisuhteissa, on tietokonepelit (tässä kirjoituksessa myös mobiilipelit, Xboxit jne. lasketaan samaan kategoriaan). Olen kokenut tämän itse sekä jutellut aiheesta todella monen ihmisen kanssa.

Peleissä on hyvät puolensa, mutta kaikki eivät osaa rajoittaa pelaamistaan

Tietokonepelit ovat kokonaan oma saagansa. Peleissä on paljon hyvää. Ne tarjoavat mahdollisuuden pitää hauskaa ihmisten kanssa ympäri maailmaa sukupuolesta ja iästä riippumatta. Pelit voivat olla hauska yhteinen harrastus.

En ole demonisoimassa tietokonepelejä. Ne ovat kuin alkoholi; toiset pystyvät annostelemaan niitä järkevästi, toisilla menee överiksi. Erityisen koukuttavia ovat pelit, joissa on jokin mekaniikka, joka palkitsee voittamisesta siten, että peliä kannattaa hakata vuoro toisensa jälkeen päivästä toiseen. Pelatessa humpsahtaa tunti jos toinenkin eikä havahdu siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Samoin vaikka on kotona, niin ei kuitenkaan ole läsnä. (Toisaalta, ainakin varmasti tietää missä toinen on.) Harvoin pelaaminen jää myös täysin koneelle; usein asioita pohtii myös koneelta poistuessaan. Lisäksi tietokonepelit ovat tuskin ainoa aika mitä koneella viettää; usein pelaamisen lisäksi yleiseen randomointiin, Facebookin selaamiseen ja Reddittiin sujahtaa oma aikansa.

Kumpaa rakastat enemmän, puolisoasi vaiJos pelaamisen suhteen on ongelma, voi se näkyä esimerkiksi siinä, ettei keksi tekemistä itselleen ja toiselleen. Miksi tarvitsisi, kun aina voi pelata? Tämä vaikuttaakin olevan ihmisten kanssa juteltuani yksi suurimmista tietokonepeleihin liittyvistä haasteista parisuhteessa. Molemmat tulevat töistä kotiin, syövät, toinen menee koneelle. Toinen jää miettimään, että mitäs sitten. Ja kyllähän ne viikonloputkin siinä koneella kuluvat. Eikä jokaisen päivän tarvitse olla ihmeitä ja ilotulitusta, mutta helposti voi mennä viikkoja tai kuukausia ilman, että pelaava osapuoli on pysähtynyt miettimään, mikä voisi olla itselle ja toiselle kivaa.

Seuraako kännykkäsi kaikkialle?

Myös mobiilipelit eli kännykän räplääminen tilanteessa kuin tilanteessa voi estää aidon läsnäolon ja keskustelun. Miksi katsoa toista silmiin, kun voi vallottaa linnakkeita? Kännykän haaste on myös se, että se seuraa kaikkialle mukana; niin työmatkoille kuin sängyn viereenkin. Yllättävän monessa kodissa hohtaa älyluurin näytön sininen valo yölampun sammuttamisen jälkeen.

Liiallisen pelaamisen myötä voi myös unohtaa huolehtia itsestään; urheilemaan voi aina lähteä myöhemmin ja syöminenkin saattaa olla turha häiritsevä tekijä. Tällaiset asiat heijastuvat tietysti heti myös parisuhteeseen. Lisäksi erityisesti konttorirotille jatkuva istuminen työpäivän jälkeen tekee todella paljon hallaa.

Voisiko pelaaminen sopia parisuhteen yhteiseksi harrastukseksi?

Ainahan voi ehdottaa: “pelataanko yhdessä?”. Mutta jos tietokonepelit eivät toista pätkääkään kiinnosta, ei mukaan voi pakottaakaan (tai olla keksimättä mitään kivaa sen takia, että toista ei pelaaminen sitten napannut). Kompromissejä on tietysti hyvä tehdä, mutta eihän toista voi muutenkaan pakottaa muottiinsa.

Ei-pelaavan puolison voi olla vaikea ottaa asiaa puheenaiheeksi, sillä ongelma ei ole aina heti nähtävissä. Joskus neljän tunnin pelisessio voi olla hauskaa ja virkistävää, mutta illasta toiseen toistuessaan ongelma. Jokainen tietää tunteen, kun kokee jonkun/jonkin toisen olevan itselle tärkeämpi. Sitähän peliaddiktio on; jonkin toisen asettamista parisuhteen edelle. Oma aika on parisuhteessakin tärkeää, mutta missä vaiheessa tismalleen tilanne muuttuu ongelmaksi?

Asiaan on maailman vanhin lääke: keskustelu

Mitä sitten tehdä, jos huolestuu itsensä tai toisen pelaamisesta? Suuressa osassa peleistä on laskuri, josta voi tsekata, paljonko aikaa koneella on tullut viime aikoina vietettyä.Tämä on lahjomaton mittari sille, sillä jos tunteja alkaa itse laskea, voi helposti unohtaa päiviä tai vähätellä koneella vietettyä aikaa.

Parasta on ottaa asia puheeksi, ja mieluummin aiemmin kuin myöhemmin. Pelaaminen saattaa johtaa siihen että asiat, jotka muuten eivät ärsyttäisi, muuttuvat pikku hiljaa mäkätyksen aiheiksi. Suhteessa ei välttämättä ole muuten mitään vikaa, ainoastaan pelaaminen heittää varjon sen ylle (ja asiat, joilla on muuten pieni varjo, kasvavat suhteettoman suuriksi).

Jos itse huolestuu omasta pelaamisestaan, voi toiselta kysyä suoraan “häiritseekö tietokonepelien parissa käyttämäni tuntimäärä sua?”. Kyse on nimen omaan määristä – eihän pelkkä pelaaminen voi sikäli häiritä, että saahan ihmisillä olla harrastuksia. Lisäksi toiselta voi pyytää ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi, jos itselle ei tule mitään mieleen. Avoin ilmapiiri keskustellessa on tärkeää, sillä aihe voi olla arka puolin ja toisin. Toista voi esimerkiksi hävettää, kun on tajunnut, paljonko pelaamiseen on mennyt aikaa, toista taas asia on saattanut nyppiä jo pidempään.

Ongelman syvyydestä riippuen tilanne voi parantua jo rajoittamalla pelaamistunteja. Jos tuntuu, etteivät omat voimat riitä, kannattaa hakea ammattiapua.

Tsemppiä! Älä anna hyvän suhteen kaatua tietokonepeleihin. Koska pelin karu nimi on se, että sinkkuna saisit pelata niin paljon kuin haluaisit. Mutta olisiko se silti kaiken sen arvoista?

ps. se entinen poikaystävä ymmärsi yskän myöhemmin, kirjoitti erittäin kauniin kirjeen eron jälkeen ja vaikuttaa oppineen asiasta 🙂