Miten päästä eroon koululiikunnan traumoista?

Vihasin koululiikuntaa. Enkä ole Facebookin perusteella kaveripiirissäni ainoa. Vihasin sitä, että olin joukkuejaossa viimeinen, jouduin takakentälle jossa en saanut yhdenyhtä palloa kiinni, hiihtotulokseni olivat niin huonot että opettaja ei meinannut uskoa silmiään.

Nykysiin taas rakastan urheilua. Pidän tunteesta, kun pääsen käyttämään kehoani, miten se taipuu ja kääntyy asentoihin joihin haluan sen pistää. Lisäksi rakastan sitä, että jaksan tehdä asioita – kävelläänkö koko päivä kaupungilla tai kiivetäänkö vuorelle? Todellakin! Tämä olotila ei kuitenkaan ole tullut ilman tietoista työtä sen eteen, että liikunnasta tulee perivihollisen sijaan ylin ystävä.

Miten sitten tein muutoksen?

Näin vaivaa sen eteen, että löysin itsellesi sopivan lajeja.

Hyvä aerobinen kunto auttaa kehoa voimaan paremmin, ja juokseminen on tähän helppo parannuskeino. En kuitenkaan saa itse itseäni lenkille kaupungissa. En vain saa persettäni sohvalta ylös, jos pitäisi lähteä juoksemaan tasavauhtinen lenkki. Mutta metsässä tämä ei ole mikään ongelma. Erityisesti silloin, kun pääsen juoksemaan jollain tavalla intervallia (kiihdytys-tauko-kiihdytys-tauko). Ja ping, ongelmaani on ratkaisu: suunnistus. Siinä pääsee juoksemaan metsässä ja poluilla sekä pitämään pieniä taukoja, kun täyty lukea karttaa ja pähkiä seuraavan rastin sijaintia.

Pääkaupunkiseudulla suunnistusta on tarjolla viikottain, tsekkaa vaikka Helsingin suunnistajien Iltarastit tai Espoon Akilleksen Espoorastit.

En ole ihminen, joka aina haluasi olla seurassa, mutta välillä urheilu on kivaa porukassa. Kiipeily on täydellinen laji tällaiselle luonteelle. Kirjoitin rakkaudestani kiipeilyyn jo aiemmin. Kiipeily ja sen liitännäislajit kuten via ferrata ovat myös oivallisia lomanviettotapoja.

Totesin, että mikä tahansa liikunta on parempi kuin 0 liikuntaa

Vaikka 6km lenkki olisi parempi kuin 3km lenkki, on 3km lenkki parempi kuin 0km lenkki.

Jos tekee mieli vähän liikkua mutta ei hikoilla, ei kannata unohtaa kävelyä. Ihan tavallista, rauhallista kävelyä, yksin tai kaverin kanssa. Vaikka se ei korkealla superurheilijoiden rankingissa olekaan, on kävelyä aina parempi vaihtoehto kuin sohvalla makaaminen. Plus että oman pään kannalta se saattaa olla esimerkiksi stressaantuneelle (ja mahdollisesti ylikierroksilla kulkeville) parempi vaihtoehto kuin rääkkilenkki.

Lakkasin suhtautumasta urheiluun niin vakavasti

Ok, en aina osaa kaikkea. Mutta ei se ole niin vaarallista. Jos menen jonnekin, missä kaikki muut ovat ammattilaisen näköisiä, lohduttaudun sillä, että joskus heilläkin on ollut eka kerta. Eli jos vaikka arastelet salille menoa pohtien “mitä ne kelaa tällaisen läskin siellä tekevän”, pyyhi nuo ajatukset mielestäsi. Luultavasti suurin osa ihmisistä ei kiinnitä sinuun mitään huomiota, ja ne jotka kiinnittävät, ajattelevat miten hienoa että heistä kiva laji on saanut taas houkuteltua pariinsa uuden ihmisen.

Aikuisurheilun mahtava puoli on se, että muut tsemppaavat. Jos joku erehtyy vinoilemaan sinulle kyvyistäsi, painostasi tai aloitteliamaisuudestasi, on se enemmän merkki hänen tyhmyydestään kuin yhdestäkään sinun ominaisuudestasi.

Etkö osaa käyttää kompassia? Ei haittaa! Pääkaupunkiseudun metsissä on niin paljon polkuja, että niitä seuraamalla pysyy ihan hyvin kartalla.
Etkö osaa käyttää kompassia? Ei haittaa suunnistamista! Pääkaupunkiseudun metsissä on niin paljon polkuja, että niitä seuraamalla pysyy ihan hyvin kartalla.

Syön kunnolla ja jaksan

Syön aina välipalan ennen liikkumista. Näin jaksan paljon paremmin sporttailla kuin että odottaisin siihen, että syön kunnolla ruuan jälkeen (ja kyllä, syön välipalan lisäksi kunnolla ruuan urheilun jälkeen).

Nappaan kaverin mukaan

Kun kaverin kanssa on sovittu liikuntadeitit, ei niistä lipeä yhtä helposti kuin siitä, että olisi lähdössä yksin. Kaverit myös tsemppaavat.

En tee liikkumaan lähtemistä liian vaikeaksi

Elämää on hyvä optimoida: jos liikuntapaikka sijaitsee kovin kaukana, voi liikunnan määrä jäädä vähäiseksi. On siis hyvä miettiä, millaisia lajeja pystyisi harrastamaan koti- ja työmatkojensa yhteydessä tai omassa olohuoneessaan. Itse kävelen töihin jos on nätti päivä ja/tai en ehdi harrastamaan liikuntaa muuten. Tai jos on vaikkapa vauvan kanssa kotona, voi Yoogaian kaltaisista palveluista olla apua.

Keräsin pikkuhiljaa sopivan vaatevaraston

Liikuntaa ei kannata skipata sen vuoksi, että ei ole sopivia vaatteita. Moniin lajeihin kelpaavat lähes mitkä tahansa “vanhat retkut”. Tosin pienellä varauksella: moni laji on kivempi, kun vaatteet ovat ns. teknisiä eli hengittävät. Puuvillainen t-paita kerää itseensä kosteuden ja kylmentää nopeasti, keinokuitu&villa-yhdistelmä siirtää kosteuden eteenpäin mutta pitää silti ihon lämpimänä. Samoin ulkolajeissa voi olla mukavaa kun hiki siirtyy ulospäin, mutta vartalo ei kastu sateesta.

Perus-urheiluvaatteet ovat myös nykyisin hyvin halpoja – turha ankeilla, jos varallisuus ei riitä huippumerkin kuteisiin. Ketään jolle olet oikeasti tärkeä ei kiinnosta, minkämerkkiset vaatteet sinulla on päälläsi. Sporttivaatteita onkin hyvä metsästää aleista.

Muutin omaa sisäistä kuvaa itsestäni

Loppujen lopuksi kyse on siitä, että menee oman päänsä sisään ja pyrkii muuttamaan kuvaa, mikä itsellä on itsestään. Jokainen voi olla urheilullinen, vaikka ei olisi sitä ennen ollut. On tärkeää myös olla urheilullinen omalla tavallaan: toisille sopii painonnosto, toisille kävelylenkit, toisille fudisjengi.

Sinä olet nyt eri ihminen kuin kouluaikoinasi, joten sinulla on oikeus erilaiseen minäkuvaan. Unohda ilkkujat, unohda kömpelyytesi, unohda se että olit aina viimeinen. Sinun ei tarvitse olla enää näiden ajatusten vanki. Entä jos uuden vuoden kunniaksi lupaisitkin ikuisten laihdutus- ja salikuurien sijaan nähdä itsesi uudessa valossa? Sellaisessa, joka tuo sinulle loppuelämäsi ajan hyvän fiiliksen?