Miten itsetuntemus on muuttanut elämääni?

Havahtuminen.fi on saanut paljon lukijoita viimeisen vuoden aikana. Suurin osa lukijoista tulee Googlen kautta, joten blogin tarina on heille tuntematon. Tässä siis hieman taustatietoja siitä, miten Havahtuminen syntyi!

Aloitin itsetutkimusmatkailun vuonna 2007, koska en ollut tyytyväinen siihen kuka olin ja millainen elämäntilanteeni oli. Yksi asia johti toiseen ja jossain vaiheessa sain kämppikseltäni lainaan Anthony de Mellon Havahtuminen-kirjan. Kirja korostaa vastuun ottamista omasta elämästä – konseptia, jota en ollut sen enempää ikinä ajatellut. Olin kyllä opiskellut mielenkiintoisia asioita, mutta en ikinä sen tarkemmin miettinyt, mitä elämältä haluan.

(Kannustan kyllä edelleen jättämään aikatauluun vapaata ja tarttumaan tilaisuuksiin. Mutta koska kaikkea ei elämässä voi saada, jouduu mahdollisuuksia priorisoimaan. Lisäksi joitakin tavoitteita ei voi saavuttaa ilman taustatyötä, joten jos haluaa pitkälle, täytyy astua ensimmäinen askel.)

On paljon helpompaa hymyillä, kun ympärillä on ihmisiä jotka tukevat ja elämä tuntuu oman näköiselle.
On paljon helpompaa hymyillä, kun ympärillä on ihmisiä jotka tukevat ja elämä tuntuu oman näköiselle.

Mitä enemmän itseeni tutuistuin, sitä enemmän ymmärsin, miksi olin tehnyt niitä ratkaisuja mitä olin tehnyt. Löysin samanhenkisiä ystäviä, joiden kanssa kävimme (ja käymme edelleen) erittäin mielenkiintoisia keskusteluja. Kaipasin kuitenkin ajatustenvaihtoa myös laajemminkin. Olen aina kirjoittanut päiväkirjaa ja pidän kirjoittamisesta, joten bloggaus oli luonteva tapa siirtää ajatustenvaihto uuteen ympäristöön.

Mitä muutos on sitten käytännössä tarkoittanut?

Olen edelleen samalla alalla missä 2007, osa ystävistä on samoja ja matkan varrella matkaan on tarttunut myös uusia. Asun edeleen samassa kaupungissa. Joten ei muutosten tarvitse olla niin radikaaleja kuten ammatin tai maan vaihto! Ulkoisia seikkoja tärkeämpää on se, että oma sisäinen maailma muuttuu. Tosin usein tällainen heijastuu myös ulkoisen maailman muutoksena.

Lueskelin tuossa vanhoja päiväkirjoja. Niiden avulla on kiehtova nähdä, miten itsetuntemuksen kasvattaminen ja omien tapojen muuttaminen ovat vaikuttaneet siihen, miltä elämä tuntuu. Päiväkirjoista löysin seuraavanlaisia ajatuksia:

Eräässä vaiheessa elämääni kirjoitin “Mitä helvettiä mä täällä teen kun 8-16 on perseestä ja 16- myös ahdistaa.” No eipä tarvitse enää kirjoitella tällaisia.

Syyskuussa 2010 pohdin sitä, miten on joskus ollut sellainen olo, kun olen ollut yksin kotona, että kaikki muut ovat jossain muualla pitämässä hauskaa. Tällaista fiilistä ei tule juurikaan enää. Esimerkiksi suurimman osan tämän vuoden viikonlopuista olen viettänyt rauhassa kotona yksin tai kumppanin seurassa. Aiemmin tällainen olisi aiheuttanut suurta levottomuutta, nyt on vaan ollut fiilis että ihanaa käpsiä rauhassa kotona.

Miten käytökseni on muuttunut konkreettisesti?

Itselleni iso osa itsetutkimusmatkailua on ollut omien tunteiden tunnistaminen ja hallinta. Olen oppinut sen, ettei minun tarvitse reagoida aina “perstuntumalla” eli sillä fiiliksellä, mikä tulee ensimmäisenä mieleen. Vaan voin hetkeksi pysähtyä ja miettiä, oliko reaktio se kaikkein fiksuin.

Jännittävää on ollut myös tajuta, että teen ihan itse elämääni koskevat päätökset. En siis ajaudu jonkin kosmisen voiman ansiosta paikasta toiseen, vaan teen päätökset enemmän tai vähemmän tietoisesti – niitä ei tee kukaan muu. Jos en ole tyytyväinen johonkin olosuhteeseen, voin pyrkiä muuttamaan sitä.

Lisäksi olen oppinut ilmaisemaan tunteitani selkeämmin. En vain mökötä hiljaa tai piehtaroi itsesäälissä, jos joku loukkaa minua. Tosin osaan myös paremmin suodattaa sen, mistä kannattaa ottaa kipinää ja mistä ei – kaikesta ei aina kannata loukkaantua. Osan myös olla paremmin vihainen ja ilmaista sen. Lisäksi pystyn kertomaan ristiriitatilanteissa, mitä haluan sekä pitämään kiinni oikeuksistani.

Tajuan paremmin miksi ihmiset toimivat kuten toimivat. Kun tunnistaa omat motiivinsa, on myös helpompi nähdä muiden ihmisten osalta “pinnan alle”. Tällöin ei myöskään ole niin helposti muiden vietävissä. Olenkin nykyisin erittäin allerginen sille, jos koen että joku yrittää manipuloida minua.

Itsetutkiskelu on matka joka ei koskaan lopu. Tiedän itsestäni vielä monta asiaa jota haluaisin muuttaa ja tulevaisuus tuo tietysti omat haasteensa mukanaan. Mutta jos on perusluottamus siihen, että hommasta kyllä selviää, on elämä paljon helpompaa.

Miksi itsetutkiskelu kannattaa?

Jos oma elämä tuntuu siis ajoittain takkuiselle, kaikki muut ovat sinua vastaan tai vaan jokin epämääräinen paha olo vaivaa, kannattaa kääntää katseet sisimpään. Mitkä tapahtumat ovat tehneet sinusta sellaisen ihmisen, joka nyt olet? Erityisesti jos perheessäsi on tapahtunut jotain, joka on vaikuttanut sinuun negatiivisesti, kannattaa omia käyttäytymismalleja lähteä tutkimaan.

Jos käyt syystä tai toisesta terapiassa, on itsetutkiskelu hyvä lisä hoitohenkilökunnan kanssa käytyihin keskusteluihin – onhan kyse pohjimmiltaan samasta asiasta, elämän muuttamisesta tavalla tai toisella niin että se tuntuisi mukavammalle, tai edes siedettävälle. Voi myös olla, että vältyt terapialta kokonaan itsetutkiskelun ansiosta, kunhan vaan aloitat sen ajoissa ettei tilanne mene liian solmuun. Ei siten että terapiassa olisi mitään pahaa, pikemminkin päinvastoin, mutta sen piiriin voi olla vaan vaikea päästä tai se vie paljon rahaa.

Voit pohtia myös nykypäivää. Teetkö niitä asioita päivittäin, jotka tuotavat sinulle iloa nyt ja pitkällä tähtäimellä? Itse en ainakaan millään tahtoisi enää samanlaista elämää kuin 10 vuotta sitten.

On itsetutkiskelusta hyötyä myös vaikka tulisit onnellisesta perheestä ja olisit tyytyväinen siihen, kuka nyt olet ja mitä teet. Ei oman pään sisässä matkailuun tarvita mitään akuuttia pulmaa, mutta tietysti konkreettisempaa muutoksesta tulee, kun elämästä tulee pikku hiljaa kivempaa.

Olipa lähtökohtaisi mikä tahansa, toivotan onnea matkaan!