Minullako ongelma? Miksi kannattaa hakea apua. Ajoissa.

Onko jokin ruumiillinen särky, kipu tai vika, joka toistuu joka päivä tai säännöllisin väliajoin? Heräätkö yhä useammin krapulassa (ja vieläpä niin, että krapulaa on tasoitettava loiventavalla)? Tai ylittävätkö alkoholin kulutuksesi reippaasti suositusrajat? Oletko pahasti velkaantunut? Ovatko päihteet läsnä jokapäiväsessä elämässäsi? Onko joku läheisistäsi ollut huolestunut sinusta tai käytöksestäsi viime aikoina? Oletko joutunut muuttamaan käytöstäsi tai suunnitelmiasi jonkin sosiaalisen esteen takia? Kärsitkö toistuvista peloista, painajaisista tai ahdistuksesta? Oletko pettänyt kavereillesi antamiasi lupauksia viime aikoina?

Itsetuntemuksen kasvaessa tulee kiinnitettyä huomiota myös omiin ruumiillisiin ja henkisiin tuntemuksiin. Tällöin saattaa tulla tietoiseksi sellaisten kipujen olemassaolosta, joita on vuosia painanut jonnekin piiloon. Tai huomata arjessa tiettyjä käyttäytymismalleja, jotka näyttäytyvät yhtäkkiä uudessa, ei-toivotussa valossa. Olen tässä pohtinut sitä, miten pahin vaihtoehto ongelmien kohtaamisessa on niiden kieltäminen, koska:

Kipu ei lähde kieltämällä eikä velka maton alle lakaisemalla.

Jos joskus on yhtään sellainen olo, että nyt ei ole kaikki ihan kunnossa, kannattaa katsoa peiliin ja hakea apua. Tilanteessa on usein vaikeinta on myöntää, että jokin ongelma ja tarvitsee sen ratkaisemiseen muita ihmisiä. Tämän vuoksi saattaa olla, että olo helpottuukin, kun saa sanottua asiansa ääneen.

Minua ahdistaa sosiaalisissa tilanteissa. En jaksa nousta sängystä edes suihkuun. Joka päivä särkee jotain tiettyä osaa ruumista. Vessassa käyminen tekee kipeää. En uskalla päästää ketään lähelleni, koska he kuitenkin satuttavat minua myöhemmin. En tiedä, miten olla mies. Suvussani on ollut tiettyä tautia, ja nyt minulla on sen oireita. Eräällä läheiselläni on päihdeongelma, mutta en tiedä, pitäisikö minun puhua siitä.

Yllä on esimerkinomaisesti lueteltu laaja kirjo asioita, jotka saattavat pohdituttaa; ongelma voi olla millainen tahansa, henkinen tai fyysinen. Sillä voi olla tekemistä sosiaalisten suhteiden kanssa tai sitten se voi liittyä jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen.

Mistä apua ja miten?

Asiasta puhumisen myötä saattaa seurata itku ja hetkellinen romahdus. Kyllä siitä selviää! Ongelman häpeäminen ja salailu kuluttavat usein voimia enemmän kuin on ymmärtänytkään tai suostunut itselleen myöntämään. Usein tällaisen jälkeen asiat lähtevät kuitenkin rullaamaan eteenpäin. Voit hakea apua “viralliselta taholta” tai lähteä itse miettimään, riittääkö omassa työkalupakissa keinoja tilanteen ratkomiseen. Avun hakeminen ei välttämättä tarkoita terapiaa. Voi olla, että ongelma lähtee ratkoamaan yhdellä puhelinsoitolla ystävälle, tai sitten se voi vaatia vuosien lääkärinhoidon. Älä lannistu siitä, vaikka edessäsi olisi pitkä tie, et voi ottaa kerrallaan kuin yhden askeleen.

Kannattaa myös tutustua omaan perheeseen ja sukuun. Voin vaikka lyödä vetoa, että oma tilanteesi ei ole ainutlaatuinen. Vaikka kuinka ajattelisit olevasi oma yksilösi, yllättävän tiukasti ne tietyt käyttäytymismallit ja piirteet kulkevat suvuissa…ja veikkaan, että jos luet tätä tekstiä ja harkitset hakevasi apua, saatat olla suvustasi ensimmäinen. Kun tuo avun pyytäminen ei ole ollut niin hirveän vahva alue meille suomalaisille.

Mutta mitä muutkin sanovat?

Koska kannattaa hakea apua?

Oma mittatikkuni: jos kipu ei lähde Counterpainilla, on syytä mennä lääkäriin. Tosin salvan haju on sen verran tymäkkää, että jos se yksinään parantaa osan vaivoista.

Ketkä muut? Äitisi? Olet hänen lapsensa, vaikka et olisikaan “täydellinen menestyjä” (kuka sellainen edes on? Pakko olla joku sietämätön tyyppi). Puolisosi? Hän kuule rakastaa sinua myös vastoinkäymisissä. Tai jos ei rakasta, niin hänellä on väärät syyt olla kanssasi yhdessä. Kaverisi? Hädässä ystävä tunnetaan. Tuttavasi? Mitä se heille kuuluu? Sitä paitsi jokaisella heistä on omat ongelmansa. Naapurisi? En usko, että häntä kiinnostaa. Harva ihminen käännyttää pois tukea ja apua hakevaa ihmistä. Ympärilläsi onkin siis enemmän jeesiä, mitä ikinä osaatkaan kuvitella. Turha pelätä sitä, että “paljastat sisimpäsi” ja muut juoksevat karkuun. Voi olla, että muut vain huokaisevat helpotuksesta, kun olet vihdoin itsekin tajunnut oman meininkisi. Useassa tapauksessa muut ovat nähneet tilanteesi jo aiemmin.

Olemme jokainen joskus heikkoja. Ei ihminen voi aina jaksaa! Ehkä nyt on sinun vuorosi olla heikko, jotta voit tulevaisuudessa kannatella muita. Tai jos sinä olet aina ollut se tukipylväs, voin nyt rauhassa olla muiden käsien varassa. Ja ehkä voit olla myös esikuva sille, että asioista kannattaa puhua. Jos joku kääntyy sinun puoleesi, älä naura hänelle tai lähetä häntä matkoihinsa tuhahduksen kera.

Kirjoitin aiemmin siitä, mitä kautta apua saa heti. Kurkkaa bloggaukseni ilmaisesta terapiasta. Jos päätät kääntyä lääkärin puoleen, mutta et saa yhdeltä lääkäriltä apua vaivoihisi, käänny toisen puoleen. Lääkäritkin ovat vain ihmisiä (eikä heitä opetetata kartoittamaan vointia kovin kokonaisvaltaisesti). Ainakin lääkärikeskuksista Antioksidanttiklinikat hoitavat ihmistä muutenkin kuin pelkkää oireetta tuijottaen (itselläni ei ole heistä henk. koht. kokemuksia, mutta olen kuullut useilta, että vaikka he eivät ole saaneet apua muualta, niin Antioksidanttiklinikalla on osattu auttaa).

Onnea matkaan! Voi olla, että edessä oleva tie ei ole helppo, mutta tuskin se olisi ilman avun hakemista yhtään sen helpompi. Toivottavasti olet tämän postauksen luettuasi askeleen lähempänä solmun aukeamista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *