Millaista on elää alkoholistin kanssa?

Kokovartalofiilis-blogi on ansiokkaasti kirjoittanut useaan otteeseen alkoholismin vaikutuksesta perheeseen ja Soberismia-blogi sitä, millaista on olla alkoholisti. Haluan nyt valottaa fiktiivisellä tarinalla sitä, millaista eläminen alkoholistin kanssa on.

Otetaan esimerkki. Olet sopinut puolisosi kanssa perjantaina koti-illasta. Ajatuksena on kokkailla ja ehkä katsella jokin leffa.

Normaalissa elämässä:

Kumppanisi tulee kaupan kautta kotiin, sinä olet hakenut viinin. Kumppanisi on ostanut ruokakaupasta paitsi tämän päivän ruuat, myös viikonlopuksi kaikkea muuta mukavaa apetta. Kokkaatte yhdessä. Aterioinnin jälkeen pistätte leffan pyörimään, kaadatte ehkä laseihin lisää juotavaa, mutta viinipullo saattaa unohtua pöydälle avonaisena elokuvan ajaksi – kumppanisi lasin pohjallekin jää tilkkanen viiniä. Leffan jälkeen rakastelette sohvalla, juttelette hetkisen ja menette sitten yhtä aikaa nukkumaan. Kaivaudut puolisosi kainaloon onnellisena siitä, miten arkisen mukavaa elämä on.

Elämää alkoholistin kanssa, osa 1:

Olette puhuneet, että olette molemmat kotona noin kuuden aikoihin. Kello on hieman yli kuusi, toista ei kuulu. No, eipä tässä mikään kiire ole, toteat ja menet sovalle lukemaan lehteä. Puoli seitsemään mennessä toisesta ei ole kuulunut mitään, koitat soittaa, ei vastausta. Lähetät viestin perään. Kello lyö seitsemän, puoli kahdeksan. Alat huolestua. Onkohan jotain tapahtunut? Toisaalta mieleesi muistuvat ikävästi ne aiemmat kerrat, kun näin on tapahtunut, mutta vakuuttelet itsellesi että kumppanillasi on varmasti hyvä syy myöhästymiseen.

Illanvietto kotona tai ravintolassa voi olla alkoholistin kanssa pelottava kokemus.
Illanvietto kotona tai ravintolassa voi olla alkoholistin kanssa pelottava kokemus.

Kellon lähestyessä yhdeksää ovelta kuuluu vihdoin kolinaa. Eteisessä kohtaat iloisen puolisosi, joka haisee kyllä selkeästi viinalle, mutta ojentaa myös kahta ruokakassia. Työnnät käden kassiin ja huomaat maitotuotteiden olevan hyvin lämpimiä. Lisäksi osa tavaroista puuttuu ja osa on vääriä.

“Joo töissä kesti, sitten kävin kaupassa ja sitten törmäsiin Jaskaan ja Mariin, ja ne houkutteli kaljalle kun oli niin pitkä ja rankka viikko että piti vähän istua alas…” on kumppanisi vastaus. Hän ihmettelee miksi olet vihainen, hänhän kävi kuitenkin kaupassa.

“Eikai meillä tänään mihinkään kiire ollut, olisit nyt tehnyt jonkun voileivän itsellesi”, kumppanisi voi kommentoida sinulle, kun huomautat hänelle kellonajasta.

“Mulla loppu akku, mä olin ihan tossa lähellä, mitä sä nyt kiukuttelet”, hän vastaa, kun kysyt, miksi hän ei ilmoittanut viipymisestään.

“Nyt sitä viiniä”, hän toteaa ja kaataa lasiinsa ison siivun. Lasi tyhjenee rivakasti ja ennenkuin olet itse ehtinyt ensimmäisen lasin puoliväliinkään, on hän jo kaatamassa itselleen toista.

Saatte ruuan tehtyä, vaikka mielesi on matala. Viinipullon tyhjentyessä sinä olet juonut muutaman lasin, kumppanisi loput. Lisäksi hän on ehtinyt juoda jo pari olutta ja ehkä yhden viskinkin. Haluaisit sanoa pahasta olostasi, mutta tiedät että jos mainitset asiasta, kumppanisi kommentoi: “Älä viitti nalkuttaa, mä olen kotona, tässähän on nyt ruoka edessä ja kaikki ihan hyvin.”

Kumppanisi on vaikea keskittyä elokuvaan, vaan hän koittaa ehdottaa, että voisitte lähteä baariin. Kun elokuva on loppu, sinä haukottelet, mutta kumppanisi on päässyt vasta alkuun. Hän etsiskelee kaapista lisää juotavaa ja astioiden taakse piilottamasi tuliaisviinipullon – kenties toivoit että voisit nautiskella viinin joskus rauhassa ruuan kanssa. Hän tekee lähestymisyrityksiä seksin osalta mutta tekee ne niin tökerösti, ettei sinun tee yhtään mieli.

Menet petiin lukemaan. Kumppanisi saattaa jäädä juomaan viiniä, tai sitten alkaa soitella kavereistaan baariseuraa ja kiroilla, kun kaikki ovat niin tylsiä etteivät halua lähteä enää minnekään.

Vedät visusti oven kiinni, ettei kumppanisi soittama musiikki häiritsisi yöuniasi. Sinun on vaikea saada unen päästä kiinni – olet vihainen, mutta et saa konkreettisesti kiinni että mistä. Vaivut horkkaiseen uneen ja näet painajaisia.

Aamulla löydät kumppanisi sohvalta kuorsaamasta. Kumppanisi ihmettelee miksi paiskot ovia ja kilisytät astioita tiskikonetta täyttäessäsi. Sinun on vain vaikea pukea sanoiksi mielipahaasi.

Elämää alkoholistin kanssa, osa 2:

Variaatio osasta 1, mutta niin että kumppanisi tuo mukanaan baarissa tapaamansa, vahvasti sammaltavat “Joken ja Tikun” (joita et ole ikinä aiemmin tavannut) ja ihmettelee, miksi et innostu siitä, että joisitte viiniä yhdessä. Riippuen tempperamentistasi heität joko “Joken ja Tikun” yhdessä puolisosi kanssa pihalle tai kuuntelet heidän kännistä mökellystään keittiössä. Joka tapauksessa sinulla on paha mieli koko viikonlopun.

Elämää alkoholistin kanssa, osa 3:

Variaatio osasta 1, mutta niin että kumppanisi ei saavu kotiin lainkaan perjantai-iltana. Hän ilmestyy lauantaina pahalle haisevana, kävelee suoraan suihkuun ja sönköttää jotain selityksenä illan venähtämisestä.

Kuulostaako houkuttelevalta?

Ei varmaankaan, ja saatat ihmetellä että miksi ihmiset eivät vaan dumppaa alkoholistipuolisoaan. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen – ihmiset haluavat viimeiseen asti luottaa toiseen ja uskoa parempaan. Lisäksi tilanne yleensä hiipii pikkuhiljaa; tapahtuu “sammakko vesikattilassa”-ilmiö. Veden lämpenemistä ei tajua kun se tapahtuu vähitellen. Siksi onkin tärkeää kiinnittää huomiota itseensä ja toiseen – onko oma olo toisen kanssa pääsääntöisesti kiva, vai uppoaako itse toisen mukana selitysten suohon.

Disclaimer: Koska kukaan meistä ei ole täydellinen, saattavat itse kullakin juhlat venyä joskus. Saattaa vain nukahtaa vaikka piti lähteä kotiin, väkevistä viinoista tulikin hiukan enemmän känniin mitä oli olettanut – onhan näitä syitä. Mutta alkoholistin elämässä nämä syyt toistuvat päivästä ja viikosta toiseen, kuukaudet täyttyvät niillä kuten vuodetkin. Millaisia vuosia sinä haluat tulevaisuudessa elää?