Miksi pakkopositiivisuus on perseestä?

Moni itsetutkimusblogi kannustaa positiiviseen ajatteluun. Jokaisesta vaikeudesta löytyy jokin hyvä puoli ja oikeastaan vaikeuksisssa oikein masokistisesti piehtaroidaan ajatellen, että mahtava opetus, jee, taas olen parempi ihminen.

Ketut.

Elämässä on aikoja, joista ei välttämättä irtoa yhtään mitään positiivista, ja se on ok. Päiviä, jotka pitää vaan kestää kunnes saa vetää peiton pään päälle ja kadota yöksi maallisesta maailmasta. Ja sekin on ok.

Pahinta on, jos joku ulkopuolinen tulee lässyttämään haastavassa elämäntilanteessa olevalle ihmiselle positiivista psykologiaa. Tottakai jokainen meistä tarvitsee rohkaisua ja kannustusta muilta, mutta tämä tulee tehdä niin, että ei mitätöi toisen negatiivisia tunteita. Positiivisuuteen keskittyminen voi tuntua siltä, että toinen ei oikeasti uskalla olla läsnä tai kuunnella. Barbara Ehrenreich kirjoittaa loistavassa kirjassaan Smile or Die asiasta laajemmin.

Pakkopositiivinen ajattelu voi peittää ongelmia tai pelkoa

Positiivisella ajattelulla saatetaan myös yrittää peittää tai laastaroida oikeita ongelmia. Erityisesti yrityksissä se saattaa olla tapa lakaista maton alle isommat, rakenteelliset ongelmat joiden korjaaminen maksaa aikaa ja rahaa.

Pidän itse itseäni positiivisena (ja kuvittelen että muutkin pitävät, saa kommentoida jos olen väärässä), mutta en halua olla väkisin myönteinen, olen nimittäin kyllästynyt siihen positiivisuuden tuputtamiseen mihin monessa blogissa törmää.

En pidä siitä, kun positiviisuutta käytetään ongelmien pakenemiseen tai pelkojen piilottamiseen. Jos positiivisuus estää vaikeiden asioiden käsittelyn tai oman itsensä oikean kohtaamisen, ollaan väärällä tiellä.

Kyllä, uskon itse siihen, että se mihin keskittyy, kasvaa omassa elämässä. Mutta positiivisuudella harvoin yksinään pärjää – usein se vaatii kaverikseen muutoksia, jotta siitä kasvaa jotain oikeasti kestävää. Muutosten tekeminen tuntua liian vaikealle – on paljon helpompaa jakaa somessa hauska positiivisuuteen liittyvä meemikuva ja mennä sen jälkeen turruttamaan omat ajatuksensa vaikka aivottomaan mediavirtaan.

Positiivisuus on kuitenkin monessa asiassa tärkeää

Miksi positiivisuus on kuitenkin mielestäni blogin otsikosta ja poleemisesta sävystä huolimatta tärkeää? Meillä on paljon enemmän vaihtoehtoja monissa tilanteissa kuin mitä osaamme itse kuvitella. Jos näkee jokaisessa tilanteessa vain kauhukuvia, voi sulkea itseltään ovia ennenaikaisesti. Positiivisuus auttaa meitä näkemään kaikki ne mahdolliset suunnat, joihin voimme lähteä.

Lisäksi isommassa joukossa toisia huomioiva positiivisuus yhdistettynä huumoriin on erinomainen tapa nostaa yhteishenkeä ja saada ihmiset ponnistelemaan yhteisten päämäärän eteen. Rankoistakin tilanteista voi repiä huumoria kuten kaikki kovilla aloilla työskentelevät tietävät. On kuitenkin eri asia pitää yllä hyvää yhteishenkeä kuin kehottaa ihmisiä liimaaman kasvoille väkisin epäaito hymy.

Joillekin on lähtökohtaisesti helpompaa nähdä elämä kauniissa valossa kun toisille arki on taas täynnä haasteita. Itse pidän paljon Mauno Koiviston kuolinilmoituksessa olleesta ajatuksesta:

Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.

Olipa lähtökohtaisesti positiivinen ihminen tai ei, on ensiarvoisen tärkeää tuntea itsensä ja analysoida, onko synkeitä päiviä tullut yhtäkkiä lisää tai kokeeko muuten, että elämä tuntuu liian raskaalta. Tällöin ei tarvita (pelkkää) positiivisuutta vaan esimerkiksi lääkärin apua, ruokavaliomuutoksia tai terapiaa.

Positiivisuuden lisääminen vai negatiivisuuden vähentäminen?

Jos kaipaat elämääsi lisää positiivisuutta, voit opetella sitä. Tämä ei kuitenkaan tapahdu “on vain tämä yksi hetki”-meemikuvien kautta*, vaan siten että tulet tietoisemmaksi omista tunteistasi ja toiminnastasi. Miksi tunnen nyt niin kuin tunnen ja miksi valitsen nyt toimia niin kuin toimin?

Ehkä vanhempani olivat kovia huolehtijoita ja tartuttivat minuun murehtimisen. Tai ehkä olen kohdannut niin paljon menetyksiä, etten kestä niitä enää ja paradoksaalisesti käytän kaiken energiani menetysten pelkäämiseen, enkä sitä kautta pysty nauttimaan elämästä.

Joidenkin ihmisten kohdalla ei kannata puhua positiivisuuden lisäämisestä ja vaan enemmänkin turhan negatiivisuuden vähentämisestä: pidät helposti itseäsi omien ennakkoluulojesi panttivankina. Olet luultavasti paljon kauniimpi, fiksumpi ja kykenevämpi kuin kuvittelet.

Tärkeää on myös hyväksyä se, että kaikki ihmiset eivät ole päivänsäteitä – mutta tämä ei myöskään oikeuta esimerkiksi työpaikalla myrkyttämään ilmapiiriä jatkuvalla negatiivisella jauhamisella. Jokainen meistä voi kuitenkin valita toimintatapansa ja tärkeintä olisi valita ne niin, että pystymme toimimaan yhdessä yhteisen päämäärän eteen.

*Jos meemikuvat voimalauseineen auttavat sinua, anna palaa. Tässä blogissa ei ole tarkoitus esitellä tapoja joilla juuri sinun pitäisi toimia, vaan kannustaa rakentamaan omannäköinen elämä. Jos siihen kuuluu kuva auringonlaskusta tartu hetkeen -tekstillä, hyvä niin.