Miksi olemme hylänneet rakastajakulttuurin?

Parisuhteelle ja sen osapuolille kasautuu tänä päivänä kohtuuton määrä tarpeita: pitäisi olla hyvä sängyssä ja keskustelussa, taloudenpidossa ja itsensä hoitamisessa, kuuntelussa ja vaikeista asioista puhumisessa. Puhumattakaan siitä, että lasten tullessa mukaan kuvioihin vaadittujen asiaoiden määrä kasvaa eksponentiaalisesti, kun pitäisi olla hyvä vanhempi. Kannustava ja rakastava, mutta pystyä vetämään rajat.

Puhumattakaan siitä, että pitäisi jaksaa kokata ja siivota keittiö kerta toisensa jälkeen, olla iloinen vaikka on yöllä herännyt sata kertaa, vastustaa kiusausta lähteä juhlimaan koska tietää, ettei seuraavana päivänä saa levätä, etsiä sopivan kokoisia vaatteita kirpparilta, muistaa neuvolat, lääkärit, tukanleikkuut ja harrastusajat. Siinä on paljon painolastia yhdelle ihmiselle.

Samalla, kun paineet ovat lisääntyneet, on seksuaalinen vapaus kaventunut. Seksuaalinen yksiavioisuus on nostettu tikun nokkaan parisuhteen mittarina: jopa alkoholismi tai työnarkomania voi olla vähemmän uhka parisuhteelle kuin toiseen ihmisen kanssa sänkyyn hyppääminen.

Harmi vaan, että käytännön elämässä harva parisuhde vastaa kaikkiin tarpeisiin.

Tietysti jokainen ihminen on itse vastuussa omista tarpeistaan, toiminnastaan ja itsensä kehittämisestä, mutta on osa-alueita, joissa ihminen vaan niin kovasti kaipaa toista. Oma käsi lämmittää tiettyyn rajaan asti, mutta joskus tulee vain ylitsepääsemätön halu tarttua toiseen käteen.

Joten mitä tehdä nykyisessä maailmassa, kun muuten niin sopivassa parisuhteessa jokin osa-alue menee täysin ristiin? Useimmiten tällaiset asiat liittyvät seksuaalisuuteen: entä jos puolisot haluavat seksiä täysin eri frekvensseillä? Tai täysin eri asioita sängyssä? Tai entä jos toinen puoli kaipaa enemmän hellyyttä ja kauniita sanoja kuin mitä toinen pystyy ammentamaan?

Entä jos rakastaja saisi sinut näkemään parisuhteesikin väreissä?

Pitäisikö ihmisen jäädä vain ja unohtaa jokin olennainen asia itsestään, kun muut asiat toimivat – esimerkiksi todella paljon saa anteeksi sillä, että on hyvä vanhempi. Mutta eivät parisuhteen toisen osapuolen tarpeet ole kadonneet siinä minnekään, ne on vain kätketty jonnekin hyvin syvälle. Ja luultavasti rävähtävät kaikkien osapuolten silmille jonain päivänä. Kykenemme kompromisseihin – tiettyyn rajaan asti.

Täydellisessä maailmassa ei olisi pettämistä eikä petetyksi tulemista, pettymistä tai sopimusten rikkomista. Harmi vain, että me ihmiset olemme inhimillisiä ja usein ne tunteet, jotka on painettu syvemmälle, etsivät jonkin tavan purkautua.

Pikkujouluissa, risteilyllä, mökkireissulla suu etsiytyy toiseen ja käsi käteen ja sitten se on menoa – yleisimmin alkoholilla vauhditettuna. Aamulla on morkkis ja kymmenien vuosien suhde saattaa jopa kaatua siihen, ettei ihminen kokenut tulleensa vuosien aikana nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään ja tämän vuoksi hairahtui yhden kerran.

Miksi olemme liimanneet itsemme siihen lokeroon, että yhdeltä ja samalta ihmiseltä on saatava juuri oikeanlainen lämpö ja läheisyys?

Miksi pitäisi saada säästää kakku ja syödä se samalla?

Nykyajan termeillä rakastajan avulla voisi ulkoistaa osan parisuhteensa vaatimuksista. Saatat tässä vaiheessa pyöritellä päätäsi – eikö ihmiseloon tuo vireyttä juuri se, että joutuu kieltämään asioita itseltään? Tämä kieltäminen vain valitettavan monessa tapauksessa johtaa siihen, että itse suhde luhistuu, vaikka avaimet sen ylläpitoon olisivat olemassa. Ne eivät vain ole nykyisessä kulttuurihegemoniassa henkisesti sopivia.

Kuvittele, että puolisosi ehdottaisi, että hän haluaisi rakastajan – mies- tai naispuolisen. Mikä olisi reaktiosi? Järkytys, shokki, ahdistuminen, viha? “Etkö enää rakasta minua?” “Mikä minussa on vialla?” “Mikä meissä on vialla?” “Mikä helvetti suhun on mennyt?”

Veikkaan, että harvempi tämän bloggauksen lukija on kuullut tällaista ehdotusta, mutta veikkaan että aika moni lukijoista on eronnut, pettänyt tai tullut petetyksi.

Entä jos puolisosi ehdottaisi rakastajaa juuri siksi, että hän rakastaa sinua ja haluaa olla kanssasi yhdessä loppuiän?

Entä jos se, että saisit hetken lämpöä, hellyyttä ja juuri sellaista seksiä mistä haaveilet toiselta ihmiseltä saisi sinut jaksamaan omassa arjessa ja tuomaan rakkautta sinnekin? Rakastajan kanssa ei tarvitsisi huolehtia Wilma-viesteistä, S-bonuksen keräämisestä tai talvirenkaiden vaihtamisesta. Koska rakkaus lisääntyy jakamalla, voisi rakastajan kanssa vietetty aika herättää sen unohtuneen rakkauden liekin myös sitä omaa puolisoa kohtaan. Voisi taas arvostaa toisessa niitä arjen pyörittämiseen vaadittavia hyviä puolia, kun ei tarvitsisi vaatia toista vastaamaan kaikkiin tarpeisiin.

“Tämä ehdotushan vasta ajaa parisuhteet rikki”, saatat tuhahtaa.

Allekirjoitan joidenkin parisuhteiden osalta – näin tosiaan saattaa käydä. Kun saa käydä maistamassa kakkua, saattaa todeta, että haluaa syödä loputkin. Mutta toisaalta pettäminen ja avioerot ovat myös tätä päivää ja ne tapahtuvat minulle, sinulle ja ihmisille ympärilläsi. Montako kertaa olet itse eronnut? Montako eroa olet viimeisen parin vuoden aikana nähnty ympärilläsi?

On totta, että joissakin suhteissa viimeinen käyttöpäivä tulee nopeammin kuin toisissa ja tällaista rakastaja varmasti nopeuttaisi. Mutta on myös suhteita, jotka kaatuvat arjen alle, vaikka saamalla lämpöä muualta puolisot löytäisivät toisensa vielä joskus uudstaan. Erityisen traagista tällainen on lapsiperheissä, joissa puolisot ovat alun perin olleet todella sopivia toisilleen mutta erkaantuneet vähäisten yöunien, liian työmäärän tai muiden arjeiden haasteiden vuoksi. Menettäähän eron myötä mahdollisuuden kasvaa yhdessä ja seurata lapsen kasvua vuosikymmen toisensa jälkeen.

Millä ihmeen ajalla sitä jotain rakastajaakin pitäisi? Sinulla on ne samat 24 tuntia päivässä kuin muillakin ja etkä luultavasti tee joka hetki jotain kamalan tuottavaa (eikä pitäisikään!). Tuskinpa rakastajaa tarvitsisi tavata edes joka viikko tai kuukausi – hetken syvä lämpö ja läheisyys kantavat tosi pitkälle.

Anteeksi, lukijani. Harhautin sinua otsikolla.

Ei Suomessa ole ollut sen ihmeellisempää rakastajakulttuuria aiemmin. Paradoksaalista on että samalla kuin parisuhteelta vaaditaan mahdottomia, haikaillaan menneen maailman pitkien suhteiden perään. Enkä nyt tarkoita, että jokaisen lukijan elämä muuttuisi onnelliseksi hankkimalla rakastajan tai että kaikkien pitäisi niin tehdä. Mutta haastan sinut ajattelemaan, miksi seksuaalisuuden toteuttaminen useamman ihmisen kanssa on niin hirveä tabu?

Joillakihan ihmisillä tällaisia järjestelyjä on jo. Mutta ne ovat hyvin vaiettuja ihmiset pitävät rakastajan ilmestymistä enemmänkin parisuhteen tuhon kun vahvistumisen merkkinä. Mitä se usein nykykulttuurissa onkin – kun ei voida asioihin puuttua kulttuurillisten tabujen vuoksi ajoissa, niin tehdään se sitten salaa myöhässä.

Moni haaveilee laillani siitä, että vanhenisi nykyisen puolisonsa kanssa. Mutta oletko ikinä tullut miettineeksi, onko nykyinen parisuhdekulttuuri terve ja sellainen, joka tukee pitkiä ja tasapainoisia ihmissuhteita? Haastan sinut myös pohtimaan sitä, mistä olet itse saanut parisuhteen mallin ja millainen puoliso itse olet. Mitä olet itse tehnyt oman ja toisen hyvinvoinnin eteen?

Paljon vaikeita pohdintoja – mutta mitä muuta meillä on elämässä kuin aikaa miettiä niitä?