Miksi harrastaa liikuntaa?

Itsetuntemuksen kasvaessa ei voi välttyä siltä, että myös suhde omaan kehoon muuttuu ja toivottavimmin positiiviseen suuntaan. Kun oppii paremmin tuntemaan itseään, oppii toivottavasti myös pitämään peilikuvastaan. Tähän auttaa usein se, että liikunnan määrä kasvaa, kun omaa kehoaan alkaa kunnioittamaan. Tästä aiheutuu positiviinen kierre: liikunta tuottaa energiaa, joka taas auttaa liikkeelle lähtöön ja nostaa suupieliä useammin ylöspäin.

Tunnen nykyisin kehossani oloni hyväksi ja yksi suurimmista syistä tämän takana on se, että olen löytänyt itselleni sopivia liikkumismuotoja. En lapsena ollut kiinnostunut urheilusta kiitos koululiikunnan (yhdistelmä pesäpallo + kunujako herättää ahdistusta vieläkin). Koska aikuisiällä olin alkanut ajatella että liikunnasta voisi olla hyötyä, kokeilin vuosien saatossa erilaisia urheilulajeja. Kuitenkaan mikään niistä ei ollut sellainen, joka olisi kolahtanut todella kovaa ja liikkuminen tuntui pakkopullalta. Sitten eräs kevät havahduin tilanteeseen, että minulla oli yhtäkkiä enemmän vapaa-aikaa mitä aiemmin. Olin myös edellisvuonna käynyt Sagrada Familian upeassa kirkossa Barcelonassa. Kirkon tornista portaita alas kävellessäni olin kauhistunut siitä, miten kova korkean paikan kammo minulla oli, ja pelosta eroon pääseminen oli jäänyt itämään mieleeni.

Kiipeilystä uusi elämä

Ja siitä ylös! Kiipeilykallioilla on ihanaa olla ulkona, vaikka kiipeily ei aina sujuisikaan.

Ja siitä ylös! Kiipeilykallioilla on ihanaa olla ulkona, vaikka kiipeily ei aina sujuisikaan.

Ratkaisuni oli hankkiutua kiipeilykurssille. Ensimmäisellä kerralla uskalsin kiivetä noin kolmen metrin korkeuteen. Mutta siitä lähti nyt jo yli kuusi vuotta jatkunut harrastus, joka on pikkuhiljaa syönyt aika suuren osan vapaa-ajasta sekä suurimman osan ulkomaanmatkailusta (kirjoitin via ferratoista aiemmin). Kiipeilyn hyvä puoli on, että sitä voi harrastaa yksin boulderoinnin muodossa tai sitten sporttailla kavereiden kanssa. Näin samalla tulee hoidettua sosiaalisia suhteita – jos yhteen kiipeilykertaan käyttää parisen tuntia, ei tästä kaikkea aikaa suinkaan vietetä seinällä. Vähintään yhtä tärkeää on paskanjauhanta, kuulemisten vaihto, oman ja toisen kiipeilyn arviointi sekä yleinen länkytys. Kiipeillä voi myös niin täysin aloittelijan kuin erittäin kokeneen kaverin kanssa ja jos lähtee reissuun jonnekin ilman kiipeilykaveria, niitä löytyy yleensä paikan päältä.

Kyllähän se kiipeily joskus vituttaa. Sellaisina päivinä, kun tuntuu että niitä samoja reittejä on tahkottu jo ihan liian kauan mutta uudet eivät suju, väsyttää, on nälkä koska ei ole muistanut syödä välipalaa. Sellaisilla kerroilla on pakko repiä huumoria siitä, että sentään tuli lähdettyä, ja toivoa että seuraava kerta sujuu paremmin. Tähän auttaa myös kiipeilyn sosiaalinen puoli, välillä kaveri taputtaa olalle ja välillä itse tsemppaa toista.

Ihaninta kiipeily itsestäni on kesällä ulkona kallioilla. Metsän tuoksu, linnunlaulu, eväät…eväiden syöminen on tärkeää. Esimerkiksi viime keväänä tarvoimme puoleen reiteen ulottuvien lumihankien poikki kallioille vain todetaksemme, että suurin osa reiteistä oli jäässä. Päätimme pitää tuumaustauon, joten heitimme pädit auringonpaisteiselle hangelle ja aloimme kokata. Alkupalaksi juusto- ja porkkanatikkuja, pääruuaksi nuudeleita sienikastikkeessa ja jälkiruuaksi partaäijäjugurttia, pähkinöitä ja hunajaa. Kyllä kelpasi!

Kunpa liikkuisin vuorikauriin lailla…

Puolisen vuotta sitten pähkin, että kiipeilyn kannalta olisi hyvä hankkia lisää voimaa. Myös ajatus notkeuden ja ketteryyhden parantamisesta houkutti. Hommasin erityisesti keskivartaloon keskittyneen punttisohjelman (täpäkkä keskivartalonhallinta on mannaa kiipeilylle), mutta en kerta kaikkiaan vain viihtynyt salilla. Kaipasin myös jotain lajia, missä voisin käyttää oman kehoni painoa. Olin kokeillut joogaa joskus aiemmin, mutta sekään ei oikein tuntunut omalle lajille. Niinpä lähdin etsimään akrobatiahenkistä lajia, jonka avulla voisin kehittää kehonhallintaa. Lopulta löysin aivan hiton hauskaa ajanvietettä, nimittäin ilmajoogan!

Ilmajoogassa treenataan katosta roikkuvan, U:n muotoisen kankaan kanssa. Ihan hillittömän kivaa ja kuitenkin hyvää treeniä (ensimmäisten kertojen jälkeen vatsalihakset olivat niin kipeinä, että molemmat yskiminen ja nauraminen olivat aika hiton tuskaista puuhaa). Itselläni ei riitä se, että liikunnan jälkeen on hyvä olo (tai liikunnan seurauksena tulisi esim. ulkonäöllisiä muutoksia), vaan myös itse liikkumisen pitä olla kivaa.

Kunnioitatko kehoasi?

Pakkotahtinen rehkiminen ei helli kehoa eikä mieltä. Se voi toimia lyhyellä tähtäimellä, mutta koko elämän kestäväksi kehonvaalimisideologiaksi siitä ei ole. Ajatus myös syömisestä ja liikunnasta niin, että teoriassa näyttäisi hyvälle, mutta käytännössä elimistö olisi ihan romuna, on ahdistava. Kaisa Jaakkola kertoo kirjassaan Hormonitasapaino karuja tarinoita siitä, kun omasta mielestä hyvää (=useimmiten laihaa tai rasvatonta mutta lihaksikasta) ulkonäköä on tavoiteltu oman kehon hyvinvoinnin kustannuksella. Ei ulkoisissa motiiveissa mitään vikaa ole jos ne kannustavat liikkumaan, mutta oman kehon kunnioittaminen on tärkeää.

Vaikka kehoa voi rääkätä liikunnalla, niin myöskään liikkumattomuus ei ole reilua keholle. Keho huutaa haasteita ja hikeä, eikä mielikään pistä treeniä pahakseen. Jos oman liikkumattomuuden syy on esimerkiksi koululiikunnan traumat, niin siihen ei auta entisen opettajan, vanhempien tai muiden tahojen syyttely vaan itselleen sopivan liikuntamuodon löytäminen. Ikäväähän se on jos koululiikunta ei ole innostanut treenaamisen pariin, mutta aikuisiällä ainoa ihminen joka pystyy tekemään muutoksia omaan elämään, on itse. Jos pesäpallosta on jäänyt ahdistus, kannattaa pitää mielessä, että kaikki liikunta ei ole kouluhenkistä joukkoliikuntaa. Pidän kiipeilyssä juuri siitä, että se on yhtäaikaa yksilö- ja joukkuelaji, seinällä ollaan yksin mutta muiden tsemppi kannustaa usein kovempiin suorituksiin.

Kehon hyvinvointi ei kuitenkaan ole pelkästään liikunnasta kiinni, vaan siihen liittyvät kiinteästi myös riittävä uni (kirjoitin unen tärkeydestä aiemmin), oikeanlainen, itselle sopiva ruoka ja muut elämäntavat. Itsetuntemuksen parantaminen on ainakin itselläni vahvistanut sitä fiilistä, että “syntymässä on jaettu tietyt kortit ja niillä pelataan”. Olen opetellut hyväksymään niitä asioita, joita olen aiemmin kovasti toivonut, että voisin muuttaa. Tykkään nukkumisesta ja toivoin esimerkiksi pitkään, että selviäisin vähemmällä unella, kuin mitä luontaisesti tarvitsen. Olisihan sitä viikossa jo melkein vuorokauden verran lisää aikaa, jos selviäisin esimerkiksi kuuden tunnin yöunilla. Yritin jossain opiskelujen ohessa töitä tehdessäni nukkua vähemmän, ja seurauksena oli vain stressiä ja sairastelua sekä esim. työpaikan vessaan nukahtaminen.

Kehon hyvinvointiin ei ole kuitenkaan mitään muuta reseptiä kuin kuunnella sen viestejä. Itsetuntemuksen parantuminen onkin vahvistanut sitä fiilistä, että oma keho ei ole mikään superkeho, jota voisi kohdella ihan miten sattuu. Joskus se on tylsää, kun joutuu luopumaan kivoista jutuista sen takia, että on aikaa elämän perusasioille. Mutta valintoja on tehtävä. Joten en voi tehdä muuta kuin kannustaa etsimään sopivan liikuntamuodon ja raivaamaan sille sekä muille oikeasti tärkeille asioille tilaa kalenterista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *