Miksei joka viikonloppu voi olla parhaat bileet?

Hetkellinen luopuminen antaa mahdollisuuden nauttia elämästä uudesta näkökulmasta.

Hyviä juomia…mutta ei, jos juo joka päivä.

Elän tilanteessa, jossa voin viikonloppuisin mennä ja tulla miten huvittaa. Käyttää alkoholia jos mieli tekee ja valvoa myöhään ilman pelkoa aikaisesta herätyksestä (toisin sanoen minulla ei ole lapsia). Koska viikonloppuisin on yleensä ohjelmassa jotain hauskaa, syntyy helposti odotuksia, että “joka viikonloppuna olisi parhaat bileet”. Eli viikonlopun tulisi aina ylittää edeltävän viikonlopun hauskuus. Vuosia menikin tätä tavoitellessa, seurauksena aika monta krapulaa ja alkoholiin kulutettua euroa. Eikä kyse ollut pelkästään alkoholista tai rahasta, vaan ylipäänsä siitä, että olisin voinut käyttää osan ajasta muutenkin. Jos elät itse tarkkaan aikataulutettua perhe-elämää, voi tuntua, että tämän kirjoituksen aihe ei ensinäkemältä osu omaan elämään. Kannattaa kuitenkin miettiä, voiko tämän kirjotuksen ajatuksia soveltaa juuri omaan elämäntilanteeseesi sopiviin asioihin.

Vaikka pyrinkin välttämään “ennen oli kaikki paremmin” -haikailua (koska sillä ei saavuta mitään ja aika kultaa muistot), niin itselläni on yksi asia, joka nykyajassa hiukan huolettaa. Tämä on ajatus siitä, että tunnekokemusten tulisi olla aina vähintään yhtä voimakkaita kuin edelliset, ellei vahvempiakin. Mutta kaikkihan tietävät, ettei tällainen toiminta ole kestävää, fyysisesti, henkisesti tai rahallisesti mahdollista. Matemaattisessa maailmassa on olemassa ääretön mutta käytännön elämässä ei. Itsekin kuitenkin käyttäydyin aiemmin alitajuisesti tämän mukaan. Perjantaihin mennessä oli aiemmin erittäin tehokkaasti unohdettu se, miten siistiä edeltävänä viikonloppuna oli ollut – ajatukset olivat vain uusissa juhlissa.

Liikaa mitä vaan on kuitenkin liikaa. Omalla kohdallani asiat eivät lakanneet tuntumasta hyviltä, mutta odotukset nousivat kohtuuttoman korkealle. Jos syö monena päivänä peräkkäin gourmet-ruokaa, niin odotukset ovat aivan järjettömän kovat. Ja muutoin todella hyvä ruoka saattaa olla vain “ihan jees”, jos edeltävänä päivänä on kokenut vielä maistuvamman makujen ilotulituksen. Joku sosekeitto saa tässä ympäristössä suupielet kääntymään alaspäin välittömästi. Mutta kun talvisena lauantaina ulkoreippailun jälkeen pääsee saman ruuan äärelle, maistuu se todella hyvälle. Kirjoitin aiemmin seuralakosta, se sopii samaan kategoriaan.

Voi olla, että “enemmän, hienompaa, vahvempaa” -käytöksen taustalla on jokin haava, jota ihminen pyrkii peittämään toiminnallaan. Hän ikäänkuin haluaa huutaa kovempaa, kuin mitä oma sisäinen ääni puhuu. Toisaalta voi taas olla, että toiminta ei johdu haavasta. Se on vain jotain, miten on tottunut elämäään. Joskus taas on kokenut jotain niin ihanaa, että sitä haluaa hetken vaalia sisällään ja nauttia sen loisteesta ilman, että peittää sen uusilla elämyksillä.

Miten toteuttaa muutos käytännössä?

Mitä sitten tehdä, jos huomaa elämässään olevan liikaa asioita jollakin elämänalueella? Monesti asioiden arvon tajuaa, kun niistä joutuu luopumaan. Vapaaehtoista luopumista voikin hyödyntää työkaluna asioista nauttimiseen; luopumisen, lopettamisen tai vähentämisen ei tarvitse olla kuitenkaan mitään hampaat irvessä -vääntämistä, vaan huomion kiinnittämistä omiin “automaattitapoihin”. Luopuminen saattaa tuntua aluksi kivuliaalle, mutta harvoin uusia asioita oppii täysin ilman tuskaa. Toisaalta joskus luopuminen saattaa tuntua helpottavalle ja uusiin tapoihin solahtaa tuskatta. Itselläni viimeisin joulu-uusivuosi -ajanjakso sisälsi monet hienot bileet ja ihanat illanistujaiset, joiden jälkeen oli sellainen olo, etten halua juhlia hetkeen. Ei siksi, että olisi ollut esimerkiksi kamala morkkis, vaan siksi, että olin kokenut jotain niin upeaa, että sen sulatteluun meni hetki. Pidin sitten tipattoman tammikuun, joka osoittautui juuri itselleni siihen tilanteeseen sopivaksi ratkaisuksi. Ei se ollut jokainen viikonloppu helppoa, mutta mitäs sitten? Ei se satuttanut.

Kun tekee muutoksia omaan elämäänsä, saattavat muut reagoida yllättävillä tavoilla. Joistakin ihmisistä huveista vapaaehtoisesti kieltäytyminen on tyhmää, täysin idioottimaista tai jotenkin pilaa muiden huvin. Esimerkiksi ollessani tipattomalla minulle sanottiin päin naamaa, että olen ilonpilaaja ja tylsä ihminen – huvittavaa sikäli, että itselläni oli tipattomuudesta huolimatta ollut hauskaa siihen asti (enkä toivottavasti tuputtanut tipattomuutta kenellekään tai saarnannut alkoholin käytöstä). Nämä kommentit tulivat umpikännisiltä ihmisiltä, jotka kokivat jotenkin uhaksi sen, etten ryypännyt heidän kanssaan samaa tahtia. Tällaisia sanoja on turha ottaa henkilökohtaisesti, sillä taustalla voi olla sanojan oma epävarmuus – jos kaikki muut lähtevät kotiin, joutuu hänkin kohtaamaan itsensä peilissä. Tai vinoilun saattaa aiheuttaa jokin täyttämätön kolo, jota ihminen pyrkii epätoivoisella juhlimisella / alkoholin käytöllä täyttämään.

Osa ihmisistä menee täysin toiseen ääripäähän asioista luopuessaan, he tekevät kieltäytymisestään uuden mantransa ja ryhtyvät saarnamiehiksi “uuteen elämään” ryhtyessään. He moralisoivat, demonisoivat toisten tapoja ja saattavat joskus pyrkiä hiukan kiillottamana omaa sädekehäänsä. Voi olla että tällaiset ihmiset ovat olleet täysin toisessa ääripäässä ennen luopumistaan. Eli niitä, jotka lähtevät bileistä viimeisenä. Itse olen pyrkinyt pitämään neutraalin linjan, puhumaan kyllä asioista mutta saarnaamisen sijaan näyttämään esimerkillä. Koska mielestäni on kuitenkin tärkeää puhua, voihan sitten toinen ihminen kertoa jos asia ei häntä kiinnosta tai kosketa.

Voi olla myös, että luopuminen johtaa tylsyyteen. Että yhtäkkiä onkin vaikka paljon aikaa, mutta ei tiedä miten sen täyttäisi. Tylsyys voi olla hyvästä ja johtaa moniin uusiin ideoihin, mutta toisaalta se voi vaan ärsyttää. Jotta negatiivinen olo ei johtaisi luovuttamiseen, “luopumisesta luopumiseen”, kannattaa tilannetta ajatella hiukan etukäteen. Eli varautua siihen, miten korvata luovutetut asiat. Jos on illanviettoon tottunut ottamaan siksarin mukaan, kannattaa kaupassa pohtia alkoholittomia vaihtoehtoja, jotta ei tarvitse tyytyä pelkkään hanaveteen. Jos juo pelkkää vettä, voi tulla se olo, että “tämä nyt on ihan perseestä kun ei voi mitään juoda”.  Normilimujen lisäksi myös Bionade, Club-Maté, karpalosooda maistuvat nommille. Jos taas haluaa vähentää, niin voi ostaa esimerkiksi 0,375l viinipullon normaalikokoisen sijaan. Kirjoitin aiemmin kokeiluista, tavoista opiskella uusia asioita tai kokeilla uutta elämäntapaa. Tämä kirjoitus yksi näkökulma samaan asiaan. Ajan mittaan saattaa käydä myös niin, että luopuminen muuttuu elämäntavaksi.

Jos ongelma on jokin käyttäytyminen josta haluat luopua tai jota haluat vähentää, keksi jotain muuta hauskaa tilalle. Itse kirjoitan viikonloppuisin, yöeläimenä viikonloppuöiden tunnit ovat luovinta aikaa, joten monet tämän blogin tekstit ovat saaneet alkunsa lauantaina puolenyön jälkeen. Hetkellinen luopuminen voi auttaa näkemään sen, mikä on oikeasti tärkeää ja mitä haluaa elämässään pitää. Tätäkään blogia ei olisi syntynyt ilman luopumista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *