Lukijan tarina: Iines ja rennompi ote elämään

Taustaksi: olen seurannut Iineksen elämän muuttumista parin vuoden aikana. Kiinnosti, mitä kulissien takana oli tapahtunut ja pyysin, voisiko hän jakaa tarinansa blogin kanssa. Ilokseni hän suostui, joten tässä Iineksen tarina, olkaa hyvät!

Jännää, aiheeseen tarttuminen on ollut vaikeaa, vaikka olen aika avoimesti ihmisille näistä asioista puhunut. Mutta olen siis seurustellut poikaystäväni kanssa vuodesta 2009. Poikaystäväni kävi teknobileissä ja itselläni meni pari vuotta ennen kuin uskaltauduin mukaan. Isoin juttu siinä oli, että voin muutama vuosi sitten aika huonosti ja silloin erityisesti korostui, että mun oli tosi vaikea mennä uusiin sosiaalisiin tilanteisiin. Välillä on vieläkin, mutta tänä päivänä voin kuitenkin sanoa, että voin hyvin ja osaan olla jännittäjä-minälleni armollisempi.

Jotenkin teknobileiden ystäväpiiri kuulosti poikaystäväni puheissa niin tiiviiltä yhteisöltä, että olin jo valmiiksi päättänyt masentuneessa ja ahdistuneessa mielessä, etten voi päästä siihen mukaan, en ole kiinnostava ihminen jne.

Iineksen tarinaMikähän ajatteluni sitten muutti? Isoin juttu oli kolmen vuoden terapia, jonka avulla oppi kyseenalaistamaan omia ajattelutapoja ja myös pitämään itsestään enemmän. Aikaisemmin välttelin ahdistavia tilanteita, nykyisin aika pitkälle uskon, että selviän niistä ja haluan yrittää. Jotenkin yleisemmin asenne elämään on rentoutunut ja on ihan parasta, kun ympärillä olevat ihmiset ovat sanoneet, että sen huomaa musta. [toim. huom. kyllä, ja tätä on ollut juuri ihanaa seurata] Kaikkea ei tarvitse hallita ja jatkuva varautuminen on kamalan raskasta. On jopa ihmeellistä, miten paljon vähemmän stressaan asioista, vaikka on se puoli minussa edelleen.

Olin tosiaan joskus aika syvissä vesissä ja myös poikaystäväni on joutunut katsomaan tosi raskasmielistä tyttöystävää. Välillä vieläkin ihmettelen, miten se jaksoi, koska en ollut kykenevä ihmissuhteeseen, “ei voi rakastaa muita, jos ei rakasta itseään”. Sen ajatteleminen ahdistaa vieläkin, mutta jotenkin nyt on niin eri tilanne, en tiedä, miten tämä on edes mahdollista, että olemme pysyneet yhdessä kaikista mutkista huolimatta.

Tästä tulikin mieleeni, että jossain vaiheessa menin aivan paniikkiin, jos mietin, että erotaan poikaystäväni kanssa tai oli tällaisen tilanteen uhka ilmassa. Se oli yksi iso juttu itelle, kun tässä syksyllä mietittiin meidän suhteen tilaa ja huomasin itsestäni, että vaikka suretti mahdollinen ero, olin rauhallinen ja ajattelin, että asiat menee niin kuin pitää. Luulen, että se hämmensi myös poikaystävääni, koska hän oli tottunut, että roikun suunnilleen lahkeessa kiinni. Nyt kuitenkin tuntuu, että nuo kaikki asiat ovat vahvistaneet meitä ja just nyt asiat ovat aika hyvin kaikin puolin.

Kiitos paljon Iines tarinasi jakamisesta!