Jos et rakasta itse itseäsi, miten pystyisit rakastamaan ketään muuta? osa 1. sarjasta 10+1

Itsensä rakastaminen ei tarkoita itserakkautta

Koska viimeksi ajattelit itsestäsi, että olet hyvä ja kaunis?

Olen kirjoittamassa sarjaa onnellisen parisuhteen taustoista. Löysin 10+1 tekijää, joita käsittelen kirjoituksissa yksi kerrallaan. Ensimmäisenä kirjoitan kaikkein tärkemmistä, eli siitä miten toista on hyvin vaikea rakastaa, jos ei rakasta itseään. Eikä itsensä rakastaminen ole tärkeää vain onnellisen parisuhteen vaan ylipäänsä oman elämän onnellisuuden kannalta. Tiedän että tästä aiheesta on jauhettu iät ja ajat, mutta se on niin tärkeä, että ansaitsee jokaisen kirjoituksen.

Arjessa se, ettei rakasta itseään näkyy monella eri tavalla. Koska parisuhteessa toinen ihminen tulee iholle, heijastuvat kaikki omat kivut myös suhteeseen toisen kanssa. Jos ei rakasta itseään, on myös vaikea arvostaa itseään. Tämä saattaa ilmetä helposti seuraavanlaisina lauseina. Niiden ei tarvitse olla ääneen sanottuja, sillä ne voi kuulla vain omassa päässään.

“En minä ole mitään.”

“Ei minun mielipiteilläni ole merkitystä.”

Jos ihminen ei rakasta itseään, voi parisuhde olla pelkkä palvelussuhde

Tai sitten ihminen saattaa käyttäytyä vastuuttomasti ja itsetuhoisesti, joka aiheuttaa suurta huolta läheisille. Tai parisuhteessa saattaa joutua alituisesti todistelemaan, että toinen on hyvä ja kaunis. Itsetuhoisen käytöksen taustalla on usein välinpitämätön asenne itseen. Omaa itseä ei näe arvostettavana, kauniina tai hyvänä ihmisenä, vaan jonakin, jonka elämän tuhoamisella ei ole merkitystä. Miten tällaisessa tilanteessa voisi rakastaa tai arvostaa ketään toista? Jos ei rakasta itseään, on parisuhteessa vaara, että se on toiseen takertumista tai toisen käyttämistä omien pyrkimystensä saavuttamisessa. Voihan olla, että parisuhde tuo esimerkiksi säännöllistä seksiä tai taloudellista turvaa. Näin voi elää, jos asiasta on puhuttu ja se on ok molemmille osapuolille. Mutta jos toisella on harhakuva rakkaudesta ja toisella suhteessa pysymisen syy jokin maallinen riippuvuus, ei tilanne ole reilu.

Jos rakastaa itseään, hyväksyy helpommin maailman ja ihmiset ympärillään sellaisena kuin elämä makaa. Tällöin ei esimerkiksi hermostu toisen puolikkaasta sanasta tai ole vainoharhainen siitä, jos toinen viettää aikaa vastakkaista sukupuolta olevien ystävien seurassa. Itseään rakastavan ihmisen ei ole tarvetta ylikorostaa itseään kerskailemalla saavutuksillaan tai väheksyä omaa osaamistaan, jolloin muut joutuvat kehumaan. Toisaalta parisuhde voi olla tekijä, joka ehjää ihmisen. Jos saa toiselta osapuolelta paljon hyvää palautetta, voi pikkuhiljaa uskoa, että onkin oikeasti ihan ok tyyppi. Parisuhdetta ei kannata kuitenkaan etsiä siitä näkökulmasta, että se korjaa jotain, sillä prosessin voi aloittaa ihan itse ja juuri tästä hetkestä.

Jos ei rakasta itseään, ei osaa arvostaa omia haluja ja tarpeitaan

Tällöin ei osaa taistella niiden puolesta tai pysty näkemään vaivaa omien tavoitteiden toteuttamiseksi. Toisessa ääripäässä itsensä rakastamiseen kuuluu sanan “ei” käyttö, sillä “ei” tulee osata sanoa paitsi itselleen, myös toisille. Itselleen “ei”-sanan sanominen saattaa tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei täytä kalenteriaan liiaksi, jotta jää aikaa olla myös itsekseen. Toisten pyynnöistä kieltäytyminen saattaa merkitä sitä, että ei voi täyttää heidän toiveitaan, koska itse väsyisi niistä liikaa. Kirjoitin omien resurssien arvioimisesta aiemmassa postauksessa.

Itseään rakastava ihminen ei myöskään roiku toivottomassa parisuhteessa, sillä hän ei sinänsä tarvitse parisuhdetta mihinkään, vaan se on vain elämää ilostuttava ja sulostuttava asia. Hän ei salli itsensä huonoa kohtelua tai ole myöskään välinpitämätön toista kohtaan.

Toisten ei tarvitse sen kummemmin vaivata päätään sillä, että miten itsensä rakastamista opetellaan, sillä se on heissä ikään kuin sisäänrakennettuna. Toisilla sen opettelu vaatii kahta kovemman työn, mutta onneksi itsensä rakastainen on  jotain, mitä voi oppia. Opettelu ei maksa mitään muuta kuin vaivaa. Matkalla joutuu kuitenkin ravistelemaan omia vanhoja käsityksiä itsestään. Ja hämmentävää kyllä, joskus voi olla vaikea luopua negatiivisista käsityksistä. Kun on niin helppo perustella kaikki sillä, että “minä vain satun olemaan tämmöinen” pohtimatta asiaa sen enempää.

Avainta tulevaisuuten kannattaa alkaa etsiä menneisyydestä

Miten hitossa itseään oppii sitten konkreettisesti rakastamaan? Miten kokee erilaisissa tilanteissa, että olen hyvä, vaikka en osaa kaikkea, riitän tällaisena, voin sanoa ei vaikka minulta vaadittaisiin jotain? Miten lakkaa tuntemasta häpeää ja syyllisyyttä siitä, millainen on?

Itsensä tunteminen on askel oikeaan suuntaan. Tärkeänä pidän myös sitä, menneisyytensä osalta niitä tekijöitä, joiden vuoksi toimii tässä päivässä niin kuin toimii. Tähän ovat erinomaisia apua esimerkiksi menneisyysprojekti sekä Kimmo Takasen Tunne lukkosi -kirja. Esimerkiksi reaktioihimme stressitilanteissa vaikuttaa paljon se, mitä olemme vanhempiemme tai muiden lapsuudessamme läsnä olleiden henkilöiden kautta oppineet. Voi esimerkiksi huomata, ettei uskalla työpaikalla avata suutaan ja pitää oikeuksistaan huolta, jos oma äiti ei ikinä puolustanut itseään tai kertonut rehellistä mielipidettään.

Avainasemassa on lisäksi omien huonojen puolien hyväksyminen

Nämä huonot puolet saattavat olla suuria mörköjä, joita pakenee, jos itseään ei tunne. Kun oppii tietämään ketä on, tajuaa että jokaisella on huonoja puolia. Ja että itsellä nyt sattuu olemaan tiettyjä ominaisuuksia, joista ei ole aina niin kauhean ylpeä. Näitä ominaisuuksia voi kehittää, esimerkiksi jos on taipumusta kirjoitusvirheisiin, kannattaa sähköpostit (ja blogitekstit…) lukea useampaan kertaan. Tai jos on taipuvainen ylibuukkaamaan kalenterinsa, voi itsensä pysäyttää aina kun on hyväksymässä tapahtumakutsua ja miettiä, onko oikeasti menossa.  Lopulta ne asiat joissa tekee virheitä, täytyy kuitenkin vain hyväksyä. Todeta, ettei ole niin kovin vahva niissä, mutta osaa jotain muuta hyvin. Jos ei rakasta itseään, tuntuvat omat virheet maailmanlopulta.

Kun oppii tuntemaan itseään, ymmärtää esimerkiksi millaisessa seurassa viihtyy tai vaikkapa mitkä vaatteet sopivat omalle vartalotyypille. Tästä tulee helposti itseään vahvistava positiivinen kierre: kun on mukavassa seurassa, ajattelee itsestään paremmin ja pystyy olemaan muille paremmin läsnä. Ja kun on mulle paremmin läsnä, saa positiivista palautetta takaisin. Ja se taas johtaa entistä iloisempiin ajatuksiin omasta itsestään. Valitettavasti tämä toimii myös toiseen suuntaan. Jos viihtyy väärässä seurassa, on se vaara että ei ymmärrä, kuinka kaunis ja hyvä ihminen on. Parhaimmillaan parisuhde onkin kahden itseään ja toisiaan kunnioittavan ja rakastavan ihmisen välinen ilonlähde. Pahimmillaan se voi taas viedä helvettiin. Mutta vaikka sanotaan, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla, niin itsensä arvostamisen opettelu tuskin vie elämää yhtään huonompaan suuntaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *