Itsetuntemusta parantavista kirjoista

Kirjojen lukemisesta voi olla hyötyä pohtiessan kuka oikein on. Itsetuntemusta käsittelevien kirjojen valikoimassa on niin tarkkoja tieteellisiä tutkimuksia, kuin hyvin hipahtavia new age-opuksia. Esittelen tässä muutaman teoksen, jotka ovat olleet itselleni hyvin hyödyllisiä. En suosittele lukemaan mitään niistä yhdeltä istumalta, sillä useimman sanoma vaatii ainakin hiukan pureskelua ja sen pohtimista, miten niitä voisi soveltaa omassa elämässä. Mitään kirjaa ei myöskään kannata lukea kuin piru raamattua, vaan pohtia juuri käsiteltäviä asioita itsensä ja oman elämänsä näkökulmasta. Päiväkirjan pitäjän kannattaa kirjailla eri teoksiin liittyviä ajatuksia. Sen lisäksi että analysointi voi olla tämän myötä helpompaa, niin kirjoihin liittyviä kommentteja on hyvin mielenkiintoista (ja viihdyttävääkin) lukea myöhemmin.

Anthony de Mello – Havahtuminen

Kämppikseni antoi minulle Havahtumisen luettavaksi 2008 ja siitä kaikki sai oikeastaan alkunsa. Kirja on klassikko itsensä etsijöiden keskuudessa ja on tuskin henkistä kasvua käsittelevää blogia tai kirjaa, jossa de Melloa ei mainittaisi. Miksi kirja on sitten niin tärkeä, että tämäkin blogi on saanut siitä nimensä? Lue postaukseni Anthony de Mellon Havahtuminen-kirjaan liittyen!

Eckhart Tolle – Läsnäolon voima

Veikkaan, että itsetuntemuksen polkua kulkeva tulee törmäämään Läsnäolon voimaan vielä monta kertaa elämässään. Tollen suurin ansio on ajatus hyväksynnän opettelusta. Asioiden ja ihmisten hyväksyminen sellaisina kuin ne ovat on hyvin, hyvin vaikeaa, mutta myös silmiä avaavaa. Erityisesti jos ei ole ikinä pyrkinyt hyväksymään asioita, vaan lähinnä valittamaan olosuhteista. Täällä lisää ajatuksia Läsnäolon voimaan liittyen.

Daniel Goleman – Tunneäly

Goleman lähestyy Tunneäly-kirjassaan itsetuntemusta tieteellisesti. Hän käy läpi laajasti erilaisia tutkimuksia ja antaa paljon ajattelemisen aiheitta omiin reagointitapoihin liittyen erilaisissa tilanteissa. Idea siitä, että pystyy itse kontrolloimaan omia reaktioitaan sen sijaan, että toimisi ensimmäisellä mieleen tulevalla tavalla, oli ainakin itselleni valtava älynväläys. Lisäajatuksia Tunneälystä.

Robert Cialdini – Influence: The Psychology of Persuasion

Cialdinin mestariteos on kirja, jota jokaisen kapitalistisessa yhteiskunnassa elävän pitäisi lukea. Markkinoijan näkökulmasta se antaa hyvät perusteet ihmisten toiminnan ymmärtämiseen. Kuluttajan näkökulmasta se taas auttaa tajuamaan, millaisilla keinoilla meihin pyritään vaikuttamaan. Ei kannata unohtaa, että samat asiat pätevät myös yksityiselämässä. Miten Cialdinia lukemalla voi ymmärtää muita paremmin?

Dossie Easton, Janet W. Hardy – The Ethical Slut

The Ethical Slut käsittelee polyamoriaa, mutta antaa kuitenkin paljon eväitä myös yksiavioiseen parisuhteeseen. Kirja voi ravitella ja ärsyttää, mutta on kuitenkin niin häpeilemätön ja suora, että siitä ei voi olla pitämättä ennemmin tai myöhemmin. Ethical Slutin paras puoli on siinä, että se rohkaisee rehellisyyteen ja omaksi itseksi kasvamiseen. Mitä muita ajatuksia Ethical Slut minussa herätti?

Dagmar O’Connor – Nautitaan toisistamme: Parisuhteen iloinen arki

Yhteiskunnassa, jossa työpaikka vaihtuu vuosittain, puhelinmalli kerran vuodessa ja pukeutumistyyli kuukausittain, yhden kumppanin kanssa eläminen on sekä toivottua että mahdotonta. Hiukan erilaisesta näkökulmasta huolimatta O’Connor käsittelee Eastonin ja Listzin kanssa samoja teemoja: rehellisyyttä ja itsetuntemuksen merkitystä painotetaan. Miten kirjan avulla voi parantaa olemassaolevaa parisuhdetta tai mitä kirja antaa sinkulle? Lue postaukseni Nautitaan toisistamme -teokseen liittyen!

On myös muita hyödyllisiä kirjoja, mutta suosittelen aloittamaan näistä. Olen huomannut olevani eri mieltä jokaisen kirjoittajan kanssa joistain asioista; uskon, että se on myös kirjojen suurin anti. Jokainen kirja on herättänyt voimakkaita tunteita, mutta sellaisia, joita olen tarvinnut itseni ja maailman parempaan ymmärtämiseen.

Hauskoja lukuhetkiä!

ps. Jos olet lukenut jonkin kirjan, josta koet olevan hyötyä muillekin, kerro se kommenteissa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *