“Hyvä parisuhde vaatii vaivannäköä” – mitä tämä oikein tarkoittaa? Osa 5 sarjasta 10+1.

Tämä postaus on 5. osa sarjasta 10+1 jossa pureudutaan onnellisen parisuhteen taustoihin. Vaikka puhunkin parisuhteesta, voi suuren osan sarjan ajatuksista yleistää mihin tahansa ihmisuhteisiin.

Monessa paikassa hoetaan että hyvä parisuhde vaatii vaivannäköä. Mutta mitä tällainen oikein tarkoittaa? Eikö parisuhteen idea olekaan se, että se sujuu omalla painollaan ja siinä saa olla juuri sellainen kuin on?

Kyllä ja ei.

Kommunikaatio!

Kommunikaatio! Kommunikaatio!

Ensinnäkin, hyvä parisuhde vaatii kykyä nähdä itsensä ulkopuolelta ja ehkä muuttaa itseään. Kyllä, hyvässä parisuhteessa saa olla oma itsensä, mutta kun on jonkun kanssa lähtenyt kimppaan, on myös reilua tehdä myönnytyksiä toisen toiveille. Lisäksi tuskin kukaan meistä on mestarikommunikoija muutenkaan. Jos on joskus opiskellut ammatin nollasta, niin miksei ihmissuhdetaitoja voisi opiskella ihan samalla tavalla vuosien mittaan? Aikuisena vaan jotenkin oletetaan, että ihmissuhdetaidot ovat hallussa. Vaikka iso osa eroista olisi varmasti vältettävissä sillä, että pariskunnat vain oppisivat kommunikoimaan toistensa näkökulmasta ymmärrettävämmin. Tässä tapauksessa vaivannäkö on siis enemmän henkistä kuin fyysistä, mutta joskus siihen liittyy myös fyysisiä tuntemuksia.

Joskus parisuhde vaatii myös hampaan puremista ja esimerkiksi tunnemyrskyn laimentamista. Kyllä, on hyvä sanoa mielipiteensä, mutta silläkin on väliä, miten sen tekee. Jos ei räjähdä kadulla tuntemattomille ihmisille, miksi räjähtäisi puolisolleen? Eikö puoliso ole se, jota haluaisi maailman ihmisistä eniten kohdella kuin kukkaa kämmenellä?

Eikä tämä nyt tarkoita etteikö jokainen voisi joskus kiukustua ja purkaa tunteitaan ajattelematta muita. Mutta jos rähjääminen on tapa yrittää saada asioita perille, niin voisi joskus miettiä, onko se reilua toista kohtaan. Tämä voi vaatia kliseisesti sanottuna “menemistä omalle epämukavuusalueelle”, eli uudenlaisten reagointitapojen opettelua. Kirjoitinkin aiemmin vanhemmilta opituista käyttäytymismalleista.

Maailma on täynnä huonoja parisuhteita. Miksi ei näkisi vaivaa ja tekisi omastaan hyvän?
Maailma on täynnä huonoja parisuhteita. Miksi ei näkisi vaivaa ja tekisi asioita sen eteen, että omat ihmissuhteet toimivat?

Jos asiat ovat pahasti solmussa, voi vaivannäkö tarkoittaa yhteisten asioiden ruotimista terapeutin edessä, vaikka omista asioista puhuminen vieraalle ihmiselle voisi tuntua aluksi epämukavalta.

Yhteinen tekeminen ei järjesty itsestään, jos sitä ei järjestä

Onnellinen parisuhde vaatii myös vaivannäköä siltä osalta, että joko tekee toisen eteen asioita tai sitten järjestää jotain yhteistä kivaa. Sohvalla on helppo maata, on paljon vaikeampaa nostaa perse ylös ja miettiä, mikä olisi arjen ruutiineja rikkovaa mukavaa yhteistä tekemistä. Eikä sen tarvitse olla mitään tajunnan räjäyttävää hauskaa, vaan vaikkapa iltapala jääkaapissa odottamassa kun toisella on ollut pitkä päivä töissä tai lähimaastosta jonkin sellaisen paikan etsiminen, jossa kumpikaan ei ole käynyt.

Välillä täytyy lähteä myös toisen mukaan paikkoihin, jotka eivät vähempää kiinnostaisi. Miksi tällaisiin retkiin suhtautuisi lähtökohtaisesti negatiivisesti? Miksi ei ajattelisi, että kiva saada uusia kokemuksia.

Älä unohda kuka olet

Hyvä parisuhde vaatii myös itsestään huolen pitoa. Enkä tällä tarkoita mitään “pitää pysyä laihana”-mantraa, vaan sitä ettei unohda, kuka itse on ja millaiseen ihmiseen toinen on alun perin rakastunut. Ihmiset muuttuvat vuosien myötä ja toivottavasti parempaan suuntaan, mutta joskus itsensä voi unohtaa kaiken arjen hässäkän keskelle. Ei tunnu olevan aikaa omiin harrastuksiin tai itsestään huolen pitoon. Tämä on huono homma, sillä yleensä kun hetkeksi irtoaa arjen ympyröistä, osaa niitä taas arvostaa ihan uudella tavalla.

Vaivannäkö on terminä hyvin negatiivisesti latautunut. Kysehän on ihan samasta asiasta kuin elämässä yleensä: jossa saisi ympärilleen kivoja asioita, pitää niiden eteen tehtä työtä. Eikä tämä ole minusta ollenkaan negatiivista – samanlaista työtähän se on kuin itsetutkiskelu. Tässä tapauksessa kyse on paremmista ihmissuhteista. Miksei sellaisen eteen olisi valmis vähän näkemäänkin vaivaa?