Häpeästä

Häpeä on yksi ihmisyyden perustunteista. Sitä koetaan yli kulttuurirajojen, tosin tilanteet, jossa häpeä on läsnä, vaihtelevat. Kasvojen menetys on joissakin kulttuureissa pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Mistä häpeän tunne voi sitten kummuta? Siitä, että sisällä on jotain, joka paljastuu muille. Ja muut eivät pidä tästä.

Jos kokee häpeää, saattaa sen ilmentymä olla jokin asia omassa ulkonäössä tai käytöksessä. Itsensä voi kokea rumaksi tai sitten saattaa hävetä jotain omassa käytöksessään. Esimerkiksi sitä, että ei tunnu löytävän eri tilanteissa oikeita sanoja tai että syö jotenkin väärin. Häpeän kohteella ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa, miten asiat todellisuudessa (tai muiden mielestä ovat), eli häpeä on vain omassa päässä.

Itse huomasin sen eräänä viikonloppuna, että kehollinen ilmaisu voi olla jotain, joka pelottaa hiivatisti. Olen hiukan kankeamman puoleinen; olin aikoinani opiskelijavaihdossa lattarimaassa ja kävimme ystäviemme kanssa salsa-illassa. Paikalliset ystävät taputtivat lantiotani “liikuta sitä, miksi olet tuollainen rautakanki”, kun he itse vatkasivat lantiotaan iisin näköisesti suuntaan jos toiseen. Tuona viikonloppuna intouduin kuitenkin tanssimaan spontaanisti ja tajusin, että eihän se niin kamalaa ollutkaan. Eikä kukaan ollut loppujen lopuksi kiinnittänyt sen suurempaa huomiota käsieni ja jalkojeni viuhtomiseen; olin vain itse omassa päässäni ajatellut, että kaikki tuijottavat.

Moneen sairauteen liittyy vahvasti häpeäminen, esimerkiksi alkoholisti häpeää juomistaan.

Moneen sairauteen liittyy vahvasti häpeäminen. Esimerkiksi alkoholisti häpeää hyvinkin paljon sitä, millaisen olon hän aiheuttaa itselleen ja läheisilleen uudestaan ja uudestaan.

Häpeä voi tuntua elämässä jollakin tietyllä osa-alueella. Voi olla, että on jossakin hyvin vahva, ja toista puolta ei taas mitenkään uskalla paljastaa kenellekään. Vahvuus voi tällöin muodostua taakaksi; joksikin, millä suojaa itseään, eikä päästä ketään lähelle.

Häpeä voi aiheuttaa ei-toivottua käytöstä tai estää toivottua käytöstä. Häpeä voi estää tekemästä hauskoja asioita, koska ei uskalla ilmaista kehollisesti itseään tai kertoa tunteistaan. Varmasti klassisin ilmentymä häpeästä on se, että ei uskalla kertoa toiselle ihmiselle omista tunteistaan, koska ei tohdi paljastaa sisimpäänsä. Kun ajattelee, että toinen ei pidäkään loppujen lopuksi siitä, mitä sieltä löytyy. Tai toinen nauraa. Tai reagoi jotenkin muuten ei-toivotulla tavalla.

Mutta mitä tapahtuu, kun muut saavat tietää, millainen oikeasti olen?

Moni kantaa sisällään häpeää ja pelkoa siitä, että muut hylkäävät, jos he saavat tietää, millainen ihminen itse oikein on. Useimmiten tällaisessa tilanteessa ei ole edes mitään konkreettista asiaa, jota mielessään kantaa, vaan epämääräinen möykky ja tuntemus omasta huonomuudesta. Itsetuntemus auttaa siihen, että kuva omasta itsestä alkaa kirkastua. Se on ikäänkuin ikkunanpesua – todella törkyisestä ikkunasta ei näe maisemaa, mutta kun ikkunaa hinkkaa päivä päivältä puhtaammaksi, alkaa nähdä muodot selkeämmin ja lopulta erottaa puiden yksittäiset lehdetkin.

Itsetuntemus ja häpeä kietoutuvat toisiinsa siten, että voi kokea paljon häpeää, jos ei tunne itseään. Se on vähän kuin pelkäisi pimeässä komerossa asuvaa mörköä, eikä ikinä uskalla laittaa komeron valoja ja katsoa, onko mörköä oikeasti olemassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *