Haavat käytöksemme ohjaajana

Tämä bloggaukseni koskettaa meidän kaikkien sisältä löytyvää asiaa: haavoja. Jokaisella meistä on jonkinasteisia haavoja. Toisilla ne ovat vain hädin tuskin havaittavia pintanaarmuja, jotka eivät vaikuta normaalielämään. Toisten haavat ylettyvät syvälle sieluun, ja näiden ihmisten koko elämä pyörii haavojen viitoittamalla tiellä. Samankaltaisten tilanteiden toistuminen vuodesta toiseen voi indikoida tiedostamattoman haavan olemassaoloa. Päätätkö kaikki ihmissuhteesi pettämiseen? Tai toinen ääripää: tuletko parisuhteessa aina kaltoin kohdelluksi? Heräätkö aamuisin enemmän tai vähemmän alkoholin maku suussa? Shoppailetko aina uusia vaatteita tai elektroniikkaa, vaikka edellisiäkään ei ole otettu paketista? Koetko, ettet kelpaa sellaisena kuin olet vaan tarvitset hyvksyntää muilta?

Mikä on haava?

Haava on pahimmillaan alkoholismia, läheisriippuvuutta, syömisongelmia, pelkoa yksin jäämisestä. Haava on mikä tahansa asia, joka ohjaa käyttäytymistämme ei-toivottuun suuntaan. Haava voi ilmetä pettämisenä, työuupumuksena, sairasteluna, mielialaongelmina, itselleen haitallisessa parisuhteessa roikkumisena. Osa haavoista on selvemmin toisten havaittavissa, osa pysyy piilossa vuosi toisensa jälkeen. Voi olla, että ihminen ei tunnista haavan taustalla olevaa käytöstä ja rämpii vuosi toisensa jälkeen elämän lapi haavansa määräävää suuntaa seuraten. Yhteistä haavoille on, että ne aiheuttavat pakonomaista, ei-toivottua käytöstä ja sen myötä häpeää. Ihminen tuntee olevansa voimaton itsensä edessä, “oman itsensä pahin vihollinen”. Häpeä on erityisen suurta sellaisten ihmisten kohdalla, joiden “rooliin” kuuluisi huolenpito muista, esimerkiksi vanhemmilla ja vielä erityisemmin äideillä.

Jokainen meistä on varmasti joskus tavannut ihmisen, joka on luvannut parantaa pahat tapansa rakkauden myötä. Joskus se ihminen on saattanut katsella peilistä. Ihminen on kuitenkin ensisijaisesti uskollinen itselleen ja erityisesti omille haavoilleen. Vaikka kuinka lupaisi toiselle parantaa tapansa, jossain vaiheessa repsahtaa, ellei korjaa ongelmien taustalla olevia syitä. Asioiden korjaamattomuuden kanssa eläminen vaatii valtavat määrät itsekuria. Tämä on ikään kuin “hukkaan mennyttä” energiaa; ei sikäli hukkaan heitettyä, että sen avulla saadan estettyä ei-toivottua käytöstä, mutta toisaalta jos saman energiamäärän olisi suunnannut itsetutkiskeluun, voisi ongelmia välttää jatkossa. Itsetutkiskelu on ikään kuin “helpoimpi” tie, vaikka näyttää aluksi vaikeammalle. Itsekurin ja haavan hoitamisen suhteen sopii hyvin vertauskuva nälkäisestä ihmisestä ja kalastajasta. Jos ihminen on nälkäinen ja hänelle antaa kalan ruuaksi, nälkä lähtee. Mutta seuraavana päivänä ihminen on uudestaan nälkäinen. Jos ihmisen opettaa kalastamaan, hän pystyy ruokkimaan itsensä jatkossakin.

En sano, että itsekuri ei olisi tärkeää. Itsekuria tarvitaan siinä, että ei luisu vanhoihin, pahoihin tapoihin jos uuden opettelu on vaikeaa. Mutta haavojen hoitamattomuus johtaa siihen, että jossain vaiheessa itsekuri ei enää riitä ja repsahtaa uudestaan. Joskus rakkaus tai uskonnollisuus saattavat muuttaa ihmisen. Sen varaan ei kuitenkaan kannata laskea, että tulee jokin ulkoinen asia ja pelastaa meidät. On helpointa ja kätevintä lähteä itse tekemään muutoksia.

Haavan hoitaminen: laastari ei riitä

Haavan hoitamisessa on kaksi tasoa: ensin pitää tulla tietoiseksi haavasta ja vasta sen jälkeen voi alkaa hoitaa itseään. Suomessa varmasti yleisin haava on alkoholiongelma. “En minä ole alkoholisti” voi helposti kuulua alkoholiongelmaisen suusta, vaikka hänet on humalan takia poistettu työpaikaltaan (ja hän on sitä ollut toistuvasti ennen erittäin nähtävästi ja haistettavasti krapulassa töissä). No, ei varmaan ole, itsensä näkökulmasta ainakaan (ennen kuin myöntää asian). Yhteiskunta on vaan ilkeä, kun ei suvaitse töissä naukkailua ja läheiset ilkeitä, kun he kyselevät tai huomauttelevat asiasta. Alkoholismi ei lähde myöskään sillä, että on juomatta, vaan usein ihmisten tulee porautua hyvin syvälle omiin ajatuksiinsa ennen kuin he saavat taudin hallintaan. Omaan itseensä tutustuminen on myös muiden haavojen hoitamisen kannalta olennaista. Itselleen rehellisyys voi olla aluksi haastavaa, mutta myöhemmin palkitsevaa. Voin jakaa pienen tarinan siitä, miten itsetuntemuksen kehittäminen ja tietoisten valintojen tekeminen paransi omaa elämääni ja suhdetta muihin ihmisiin.

Jossain vaiheessa elämääni huomasin, että vietin liikaa aikaa vastakkaisen sukupuolen seurassa vääristä syistä. Vaikka ihmiset, ketä tapasin, olivat mukavia, he olivat kuitenkin vain jotain, jota tarvitsin ihailuun ja itseni kohtaamisen välttelyyn. Halusin kuitenkin tehdä tilanteelle jotain, sillä huomasin väsyväni ihmisten seurasta. Halusin myös, että motiivini nähdä jotakuta olisi se, että halusin viettää aikaa hänen seurassaan hänen luonteensa takia. Eikä niin, että hengaisin jonkun kanssa, koska haluaisin laastaroida omia haavojani. Koska elin silloin sinkkuna, päätin kategorisesti kieltäytyä kaikista illanvieton jatkoehdotuksista ja mennä bileistä aina yksin kotiin. Päätin kieltäytyä myös porukkahenkisistä jatkotarjouksista, jos olisi olemassa vaara, että päätyisin lähempään kanssakäymiseen jonkun jatkoseurueen jäsenen kanssa. Halusin päästä eroon automaattisesta “kyllä”-vastauksesta ja opetella tekemään tietoisia valintoja sen suhteen, kenen seurassa vietän aikaa.

Aluksi “seuralakko” tuntui omituiselle; miksi mennä illanvietosta kotiin yksin vaikka voisi lähteä yöjalkaankin? Jossain vaiheessa tilanne kuitenkin muuttui niin, että oli ihana kävellä yksin yössä kotiin. Sulatella kaikkea, mitä oli illan aikana kokenut, nukkua hyvin ja herätä aamulla omasta sängystä yksin. Ilman, että joutui miettimään “miten helvetissä mä pääsen täältä himaan” tai “mitäköhän ton vieressä kuorsaavan hahmon kanssa nyt tekisi”. Lakkoa kesti lähemmäs vuoden. Välillä se oli todella tylsää ja kivuliasta, kun keho huusi seuran ja seikkailujen perään. Välillä taas seuraavana aamuna ei voinut muuta kuin taputtaa itselleen  linjassa pysymisestä edellisenä iltana. Lakon lopettaminen oli riemukasta, huomasin oppineeni olemaan paljon paremmin läsnä ihmisten seurassa.

Usein haavan hoitamiseen havahtuu, kun huomaa, ettei halua enää elämäänsä kuten ennen. Kukaan ei kuitenkaan pysty fiksaamaan meitä, ellemme itse sitä tee. Ja jos jätämme sen tekemättä, mikään mahti maailmassa ei muuta käyttäytymisemme ratoja. Haluatko siis tulevaisuudessakin elää niin kuin nyt?

4 Comments

  1. Luin kaikki blogisi tähänastiset kirjoitukset yhdeltä istumalta, ja tämä oli se kirjoitus jota ehkä eniten odotin alusta asti, vaikken tiennytkään mitä oli tulossa. Toivottavasti kirjoitat jossain vaiheessa haavoista lisää, ainakin minä olisin todella kiinnostunut.

    Itse ymmärrän, että omaa käytöstäni ihmissuhteissa ohjaavat haavat, vaikka niin ei pitäisi olla. Se on tosi kipeä ja vaikea asia kohdata, ja kuten kirjoitit, monesti sitä tuntee itsensä todella voimattomaksi ja toivottomaksi haavojensa ja niistä nousevien tunnereaktioiden ja käytöksensä äärellä. Välillä on ihan ulalla siitä, mitä käytännössä voisi tehdä. Olisipa joku kirja tyyliin “Läheisriippuvaisuudesta irrottautuminen for Dummies”, jossa olisi ihan rautalangasta väännettyjä pieniä askelia ja juttuja joilla ongelmavyyhteä voi alkaa purkaa ja omaa käytöstään muuttaa. Ehkäpä minun pitää ideoida ja kirjoittaa tuo itse!

    Onneksi blogisi antaa ideoita ja näkökulmaa, sekä eräänlaisen ikkunan, josta voi katsoa itseään kriittisesti ilman, että se äityy itsesääliksi.

    • Vau, kiitos palautteestasi TupTup! Itselleni tuo haava-teksti on ollut ensimmäinen sellainen blogikirjoitus, jossa on “syttynyt lamppu” oikein kirkkaasti. Eli tullut oivallus muun kirjoittamisen jälkeen, että näinhän tämä on. Palaan varmasti aiheeseen vielä myöhempänä. Haavojen kohdalla on helppo tosiaan räytyä itsesäälissä ja kokea, että mitään ei voi tehdä, koska muutos on niin hidasta. Koitan jatkossa kiinnittää vielä entistä enemmän huomiota noihin konkreettisiin käytännön esimerkkeihin, eli miten asioita voi omassa elämässään muuttaa. Tämä on ainakin sellainen asia, jota itse kaipaan henkisen kasvun kirjoilta vielä enemmän. Tietenkään esimerkit eivät sovi aina kaikille ja kaikkiin tilanteisiin, mutta aina löytyy joku, jolle niistä on toivottavasti apua.

      Toivottavasti bloggaukseni antavat jatkossakin uutta ajateltavaa. Kerro heti, jos saat tulee mieleen jokin aihe, mistä kaipaisit pohdintaa 🙂 Onnea valitsemallasi tiellä! On hienoa, että olet päättänyt tehdä asioille jotakin, ja haavojen tunnistaminen on jo yksi askel eteenpäin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *