Etkö sinä halua paratiisiin? Pari sanaa kuntoilun uskonnosta

Minua kiehtoo paljon yhteys liikkumisen, ruuan ja mielen välillä ja kirjoitin aiemmin pyykkilautavatsahaaveen epärealistisuudesta. Seuraan monia aiheeseen liittyviä saitteja ja on jännittävää, miten aina tulee uutta tietoa siitä, mikä on terveellistä tai keholle hyväksi. Mitä tiedämmekään 50 vuoden päästä?

Tällä hetkellä erityisesti syömisen osalta on monia eri koulukuntia, joista toiset luottavat lautasmalliin ja toiset eivät päästä riisinjyvääkään keittiöönsä. Tämä näkyy myös siinä, että osa fitness/ruoka/liikunta/terveysblogeista lähestyy uskontoa. On

  • kilvoittelun väline (ruoka)
  • paratiisi (hoikka mutta lihaksikas vartalo)
  • ehdottomuus (vain minun ruokavalioni / ohjeeni)
  • viholliset (sokeri, viljat).

Taustalla on ajatus siitä, että se mikä sopii itselle, käy kaikille. Uskoa julistetaan, koska on saanut itse niin paljon apua ja haluaa muidenkin tietävän. Mielipiteet sekä kirkossa (=kuntoilemassa) käynnit jaetaan sosiaalisessa mediassa.

Mutta eikö hyvä vartalo ole tavoittelun arvoinen?

Jossain toisessa kulttuurissa / ajassa kysymys voisi olla “mutta etkö sinä halua paratiisiin?”

Kyllä ja en millä hinnalla hyvänsä.

Paratiisi ei ole peilissä, se on pään sisällä. Itselleni urheilussa ja syömisessä on ennen kaikkea kyse on siitä, että löytää itselleen sopivan tavan elää. Joillekin voi toimia uskonnon kaltainen ehdottomuus, itse olen taas huomannut, että se ei sovi minulle (paitsi tietyissä asioissa, esim. siinä etten syö lihaa, voisin kyllä syödä vaikka riistaa, mutta ei ole vain tehnyt mieli).

Pyöräily on muuten aika törkeän siistiä.

Pyöräily on muuten aika törkeän siistiä ajanvietettä.

Mahdollisuus olla onnellinen kasvaa kun löytää itselleen sopivia urheilulajeja sekä ruokavalion, joka pitää oman kehon terveenä. Mikä sitten on itselleni merkityksellistä? Pidän peilikuvastani ja oma kroppani on painoindeksirajoissa, mutta pidän ennen kaikkea siitä, että pystyn tekemään kaikkea. Ettei kroppani rajoita menoani mitenkään (sama syy miksi käytän harvoin korkokenkiä, haluan pystyä kävelemään paikkoihin enkä vain köpöttelemään). Keho toimii kuten haluan. Lisäksi pää pysyy kasassa, kun välillä vain on ja liikkuu, eikä pysty ajattelemaan mitään (kiipeily ftw!).

Haluan myös voida hyvin vanhempana. En ole silti valmis uhraamaan mitä tahansa kehoni eteen: aamulenkeistä on turha haaveilla ja suklaata menee aika monena päivänä viikossa.

Hyvä olo kehossa on eri asia kuin hoikka ja lihaksikas keho. Laihaakin voi kolottaa. Vääränlainen ruoka voi pitää kehon pienessä koossa, mutta syödä hyvinvointia sisältä. Puhumattakaan siitä, että jos ensin laihduttaa ja sitten lähtee hankkimaan muotoja leikkauksilla. Esim. silikonileikkauksissa on aina omat riskinsä  ja komplikaatiovaara. Jokainen tekee tietysti omat valintansa tässäkin.

Olisi mukava ajatella, että kuntoilu-uskonto tarjoaisi helppoja vastauksia ilman, että joutuisi pohtimaan asioiden sopivuutta omalta kannaltaan. Itsetuntemus vaatii kuitenkin pohdintaa ja kokeiluja, jotta löytää liikuntalajeja, jotka iskevät. Samoin itsetuntemuksen myötä voi käydä vaikka niin, että lakkaa syömästä tunnevaivoihin ja muutenkin kiinnittää huomiota siihen, että nautiskelee paremmista raaka-aineista tehtyä ruokaa.

Mikään näistä ei tapahdu omalla painollaan, vaan niiden eteen joutuu näkemään aikaa ja vaivaa. Mutta kuka sanoi, että elämän pitäisi olla helppoa? Silloin se käy tylsäksi.

Jäikö aihe kiinnostamaan? Tsekkaa vaikka seuraavat blogit! Ne ovat välillä keskenään eri mieltä, mutta on todella virkistävää nähdä asiat eri näkökulmista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *