Eroammeko liian helposti?

Sanotaan, että ihmiset eroavat liian helposti. Luin kuitenkin äskettäin Maria Svelandin toimittaman erittäin mielenkiintoisen kirjan Onneksi erosin. Kirjaan on koottu ruotsalaisten kirjailijoiden ajatuksia omista eroistaan. Onneksi erosimme -teos herätti ilmestyessään Ruotsissa paljon polemiikkia: voiko ihminen olla onnellinen (avio)eron jälkeen ja ollaanko suhteissa liian kauan sen sijaan, että erottaisiin jo aiemmin?

Usein ajattelemme, että eron takana on se, ettei liiton eteen ole tehty tarpeeksi. Kirjan mukaan kyse on siitä, että ihmiset eivät tee tarpeeksi asioita ennen liittoa oppiakseen tuntemaan itsensä ja ymmärtämään, mitä elämältä oikein haluavat. Allekirjoitan tämän täysin. On paljon todennäköisempää päätyä eromaan, jos ei tunne itseään ja tiedä, mitä haluaa.

Olen itse tullut siihen tulokseen, että puolison kanssa elämisen tärkein hetki on valintahetki. Siksi valintaan kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa ja miettiä omia perimmäisiä syitä olla juuri tämän ihmisen kanssa. Ajatus ulottuu myös tietysti tämän blogin teemaa mukaillen koko elämään – kaikki muuttuu ylipäänsä helpommaksi, kun tietää edes vähän suuntaa siitä, minne on menossa.

“Mutta kun vaan rakastuin!”

Joo. Sinulla oli ehkä jotenkin muuten ikävä elämänvaihe ja tämä ihminen toi siihen valoa kiinnittämällä sinuun huomiota. Tai olit yksinäinen ja joku suhteellisen sopiva ja edustuskelpoinen sattui kohdalle.

Yhteinen harrastus vahvistaa parisuhdetta.

Jos löytää toisen puoliskon rakkaan harrastuksen parista, on jo lähtökohtaisesti enemmän yhteistä tarttumapintaa.

Osa parisuhteista alkaa varmasti siksi, että kaksi elämässän sillä hetkellä hiukan tylsässä tilanteessa olevaa ihmistä kohtaa ja pum! sitten ollaankin yhdessä. Ei siinä ole mitään pahaa, kunhan tiedostaa että mitä toiselta on reilua odottaa ja mitä ei. Voi olla, että tällaisesta tilanteesta kasvaa kaunis ja kypsä, monikymmenvuotinen suhde. Mutta voi olla että kun ensihuuma on haihtunut, huomaakin olevansa naimisissa ja ehkä vielä vanhempanakin ihmisen kanssa, joka ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei ole yhteisiä harrastuksia tai päämääriä. Toinen on aamu- ja toinen iltaihminen, toista kiinnostaa enemmän kodin ulkopuolella sosialisointi kun toinen rakastaa olla kotikissa. Ainoa asia, joka pitää yhdessä on lapset ja/tai taloudelliset siteet. Lasten osalta asiaa tulee miettiä tietysti aina tarkemmin, mutta yhteiset tilit, vakuutukset jne. ovat vain järjestelykysymyksiä. Ihmeellisen tiiviisti nekin silti saavat ihmiset kulkemaan rinnakkain vuodesta toiseen, vaikka molemmat tahtoisivat lähteä omaan suuntaan.

Parisuhteen saattaa aloittaa, vaikka haluaisi vain osaa sen mukanaan tuomista puolista. Jos kaipaa seksiä tai muuten fyysistä läheisyyttä, ei sen hankkimiseen tarvita parisuhdetta. Sama koskee oman minän vahvistamista – jos sen tekee parisuhteen kautta, on koko elämänsä ehdollinen toiselle.

Vaikka parisuhteesta lähteminen pelottaisi, ei ole hyvä olla yhdessä, jos molemmilla on paha olo. Vaikka ajattelisi, että näyttää lapselle huonoa esimerkkiä eroamalla, kärsivät lapset enemmän riitaisasta kodista kuin erillään asuvista mutta tahoillaan onnellisista vanhemmista.

Jos ei uskalla irroittaa, niin pahan olon voi päästää jopa sille rajalle asti, että turvautuu väkivaltaan. Jokainen ihminen on kykenevä väkivaltaan, kun häntä työnnetään tarpeeksi (tai kun hän itse työntää itseään). Kenenkään on turha kuvitella olevansa tämän yläpuolella, mutta toisilla on enemmän taitoja kuin toisilla välttää tällainen tilanne. Esimerkiksi eroamalla tarpeeksi ajoissa.

Onneksi erosimme -kirjan löydät kirjastosta tai ostat helposti netistä Booky.fi-nettikirjakaupasta.

ps. Vaikka olisit onnellisessa parisuhteessa tai sinulla ei olisi tällä hetkellä kumppania, suosittelen silti lukemaan kirjan. Se antaa paljon ajateltavaa itsetuntemuksen osalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *