“En osaa mitään” – sisäisen kriitikon vaientaminen

Olemme joskus itse itsemme pahimpia vihollisia

Olemme joskus itse itsemme pahimpia vihollisia.

Entä jos ympärillämme on meitä kannustavia ihmisiä, mutta pahin kriitikko asuukin korviemme välissä? Sisäinen piru kertoo meille, että kaikki huono elämässämme on omaa syytämme ja lamauttaa meidät toimimaan onnemme eteen. Ääni päässämme sanoo, ettemme ole tarpeeksi hyviä päästäksemme opiskelemaan, unelmiemme työpaikkaan tai saamaan mukavaa parisuhdetta saatikka sitten kasvattamaan täyspäisiä lapsia. Kirjoitin aiemmin oman onnen sabotoimisesta ja tämä bloggaus on ikään kuin jatko-osa siihen.

Kun pahin kriitikko on omassa päässä, voi kokea paljon negatiivisia tunteita täysin turhaan: häpeä, itsesääliä, noloutta, itsevihaa. Sisäisen pirun ääni voimistuu helposti tilanteissa, joissa kokee olevansa inhimillisen olemuksensa kanssa yksin. Kukapa ei olisi esimerkiksi teininä miettinyt omia ruumiintoimintojaan ja seksuaalisuuttaan? Ja ajatellut samalla, että on joko jotenkin epänormaali ja/tai maailman ainoa ihminen, joka tällaisia asioita pohtii?

Sisäinen kriitikko voi saada pontta vaikka kuinka pienestä tapahtumasta ja velloa päässä pitkään. Esimerkki: kuvittele tilanne, jossa kävelet ihmisiä täynnä olevaa huoneeseen, mutta kompastut kynnyksellä. Tuntuuko, että kaikki kääntyvät katsomaan sinua? Todellisuudessa, huomaako kukaan kompurointiasi? Puhuvatko ne sinusta vielä vartinkin päästä? Vaikka kompastumiseen liittyvät ajatukset ja nolostus velloisivat edelleen päässäsi,  luultavasti muut ovat menneet jo aikaa sitten keskustelussa eteenpäin. Asiat kasvavat omassa päässään, vaikka muut eivät ajattelisi samoin; ihmiset luulevat olevansa muiden elämässä paljon enemmän kuin ovatkaan.

Olenko vastuussa muiden elämästä?

Oman sisäisen kriitikon kuunteleminen voi johtaa helposti ylisuorittamiseen. Ylisuorittaminen saattaa tuoda ulkoisia menestyksen merkkejä, mutta murentaa pikkuhiljaa oman kehon hyvinvointia ja johtaa esimerkiksi sairauslomaan burn outin vuoksi. Suosikkiajatukseni siivouksesta liittyy joulunviettoon. Moni kokee, että ennen joulua tulisi tehdä kotona perusteellinen siivous, siivota kaapitkin. Ja ottaa tästä sitten ylimääräistä stressiä itselleen. No, onhan se siisti koti ihana, varsinkin jouluna, mutta joku raja. Kuka haluaa viettää joulun kaapissa? Mieluummin iloinen joulu kaappi täynnä roinaa kuin yksi migreenin kourissa makaava joulunjärjestelijä.

Sisäistä kriitikkoa kuunteleva henkilö voi olla paitsi itselleen, myös muille hyvin armoton ja kiinnittää paljon huomiota heidän virheisiinsä. Hän saattaa rakastaa pilkunviilausta ja mikromanagerointia ja sanoa asioista tavalla, joka nostaa karvat pystyyn. Hän saattaa vaikuttaa hetkittäin siltä, että hänestä puuttuisi inhimillinen lempeys ja anteeksianto elämää kohtaan. Lisäksi hän voi olla hyvin tosikko. Mutta hän on useimmiten kaikkein armottomin itseään ja omia virheitään kohtaan. Hän saattaa yleistää itse tekemänsä virheet. Se, että epäonnistuu jossain, ei tarkoita, että on huono kaikessa. Oma sisäinen ääni kuitenkin ilkeilee helposti “et tuotakaan osannut, et voi osata mitään muutakaan”. Virheistä oppii ikään kuin “olen entistä huonompi”, eikä sitä, mitä virheistä pitäisi oppia. Ihmisellä voi olla huono itsetunto, jolloin sisäinen kriitikko morkkaa milloin mistäkin. Toisaalta itsetunto voi vaihdella elämänalueittain, eli jotkin asiat voi koeta hyvinkin osaaavansa ja toisia ei ollenkaan.

Toisaalta sisäinen ääni saattaa myös kuiskia, että ihminen on vastuussa myös muiden käytöksestä ja tunteista. Hän saattaa kuvitella paljonkin, mitä muut ihmiset ajattelevat kysymättä asiaa varsinaisesti koskaan. Hän voi pelätä, että rajojen vetäminen johtaa negatiivisiin tunteisiin, joista hän on vastuussa. Jokainen ihminen on kylläkin ihan itse vastuussa omista tunteistaan ja tuntemuksistaan. Muut ihmiset voivat kyllä ottaa ne huomioon (ja varsinkin parisuhteessa se olisi tiettyyn rajaan asti suotavaakin), mutta eivät ole vastuussa niistä.

Kannattaako kriitikkoa kuunnella?

Kannattaako sisäinen ääni sitten ottaa tosissaan? Vai onko se vain omien haavojen summa, jotain mikä kannattaa jättää kuuntelematta? Aivan kuten joku sukulainen, joka uskoo että kaikki unelmiaan tavoittelemaan lähteneet tulevat vielä jonain päivänä maitojunalla kotiin (entäs sitten jos tulevat?). Sisäistä ääntään voi kuitenkin olla kuuntelematta samalla tavalla kuin voi valita, kenen seurassa aikaansa viettää. Entä jos joku tulisi kadulla sinua vastaan ja sanoisi että olet huono ihminen, ruma ja tyhmä. Uskoisitko häntä? Luultavasti vain katsoisit hetken hämmentyneenä ja jatkaisit matkaasi eteenpäin. Sisäisellä äänelläsi on aivan yhtä suuri oikeutus sanoa sinua huonoksi ihmiseksi, rumaksi ja tyhmäksi, kuin jollakin satunnaisella kadulla kulkijalla.

Pahinta on, jos sisäinen piru sekä luo epämukavan olon että estää tilanteen korjaamisen. Esimerkiksi omaan kehoon liittyvien huonommuden tunteiden kanssa sisäinen kriittinen ääni voi ensin kertoa: “En kelpaa, koska minulla ei ole mallivartalo.” Tämän jälkeen sisäisen äänen kuuntelu voi estää liikuntaan osallistumisen, jos ihminen pelkää näyttävänsä hölmöltä tanssitunnilla tai salilla hikoiltuaan. Facebook ja muut sosiaalisen median kanavat, joissa ihmisillä on aina vain hauskaa, voivat olla omiaan pahentamaan sisäisen kriitikon puheita. Sisäiseen kriitikkoon liittyykin nimittäin olennaisena osana vertailu, olen aina huonompi / tyhmempi / kömpelömpi kuin joku muu. Mistä me voimme tietää, mitä muiden ihmisten julkisivun taakse kätkeytyy?

Pahinta on, jos sisäinen pirumme estää meitä tekemästä jotain, mitä todella haluaisimme. Tällaisissa tilanteissa katkeruus ei ole kaukana ja empiiristen havaintojen perusteella katkerimpia ovat ne ihmiset, jotka eivät syystä tai toisesta lähteneet toteuttamana unelmaansa. Joskus tällaisessa tilanteessa ihmiset ovat katkeria toiselle ihmiselle, esimerkiksi siitä että kokivat puolison tai lasten estäneen uranvaihdoksen. Useimmiten kuitenkin he ovat katkeria itselleen siitä, että eivät uskaltaneet lähteä tekemään jotain, mistä kuitenkin haaveilivat, antoivat muiden tekijöiden lamaannuttaa heidät. Heidän pieni sisäinen äänensä saattoi kuiskia, että suurkaupunki missä asumisesta he haaveilivat, olisi liian suuri kuitenkin.

Kriitikon karkottaminen

Yksi tehokkaimmista sisäistä kriitikkoa vaimentavista kokemuksista on se, että juttelee asioista jonkun kanssa. Tällaisissa tilanteissa huomaa, että se, mitä elämässään ylipäätään tuntee, 0n luultavasti normaalia ja että muillakin ihmisillä on samanlaisia kokemuksia. Internet on avannut valtavan vertaistukikanavan, tuskin on inhimillisen elämänalueen aihetta, jolle ei olisi omistettu omaa verkkosivua tai keskustelupalstaa. Yksi suosikeistani on Reddit, jossa mikään inhimillisen elämän alue ei ole vieras keskustelulle.

Itsetuntemuksen parantuminen auttaa usein siihen, että huomaa, missä on oikeasti hyvä ja mitä ei sitten osaa lainkaan. Tällöin pystyy suhtautumaan omiin kehityskohteisiinsa armollisesti ja lempeästi – niiden olemassaoloa ei kiellä, mutta niitä ei liioittelekaan.

Myös meditaatiosta voi olla hyötyä. Kun keskittyy siihen, ettei takerru mihinkään yksittäiseen ajatukseen vaan ohjaa harhailevan mielen lempeästi takaisin keskittyneeseen tilaan, huomaa, että ajatuksia tulee ja menee.

Sisäistä ääntään voi myös esimerkiksi viikon ajan komentaa sanomaan pelkkiä positiivisia ajatuksia. Eli joka kerran kun jokin negatiivinen kommentti olisi tulossa mieleen, se on työnnettävä sivuun ja sen sijaan ajateltava jotain positiivista itsestään.

Muista: jos koet jotain tunteita, et ole yksin. Maailmasta varmasti löytyy ihminen, joka on kokenut samaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *