Kirja: Dagmar O’Connor – Nautitaan toisistamme: Parisuhteen iloinen arki

Yhteiskunnassa, jossa työpaikka vaihtuu vuosittain, puhelinmalli kerran vuodessa ja pukeutumistyyli kuukausittain, loppuikä yhden kumppanin kanssa eläen on sekä toivottua että erotilastojen perusteella käytännössä haastavaa. Seksiterapeutti Dagmar O’Connorin Nautitaan toisistamme: Parisuhteen iloinen arki (How to make love for the same person for the rest of your life, and still love it) korostaa yksiavioisen parisuhteen iloja. Vaikka lähtökohta on erilainen kuin esimerkiksi Dossie Eastonin ja Janet W. Hardyn The Ethical Slutissa, painotetaan O’Connorin kirjassa silti samoja teemoja: rehellisyyttä ja itsetuntemuksen merkitystä sekä toisten ihmisten kunnioittamista.

Nautitaan toisistamme -kirjan ajatukset ovat hyvin virkistäviä ja antavat paljon ajateltavaa sen suhteen, miten elämää nykyisen kumppanin kanssa voisi parantaa arjen tasolla. Itselleni teoksen suurin anti oli omien ajatusten herääminen siitä, mitä voin itse tehdä toisen eteen (sen sijaan että vain odottaisi toiselta asioita). O’Connorin kirjaa ei kannata jättää välistä, vaikka tällä hetkellä ei olisikaan parisuhteessa. Sinkkuna kirjaa lukiessaan voi saada paljon ajatuksia omaan elämäänsä  ja menneisyyden ihmissuhteisiin liittyen.

Kiinnostaisiko kirja? Voit ostaa sen Booky.fi:stä tai lainata kirjastosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *