Miksi olemme hylänneet rakastajakulttuurin?

Parisuhteelle ja sen osapuolille kasautuu tänä päivänä kohtuuton määrä tarpeita: pitäisi olla hyvä sängyssä ja keskustelussa, taloudenpidossa ja itsensä hoitamisessa, kuuntelussa ja vaikeista asioista puhumisessa. Puhumattakaan siitä, että lasten tullessa mukaan kuvioihin vaadittujen asiaoiden määrä kasvaa eksponentiaalisesti, kun pitäisi olla… Continue Reading

Kirja-arvio: Elina Tanskanen, Onnellisesti yhdessä

Aikuisuus on yhtä aikaa mahtavaa ja tylsää, kun pitää ottaa vastuu omasta itsestä. Vastuun ottaminen on joskus masentavaa, kun ei voi aina valittaa että kaikki olisi muiden vika – varsinkin parisuhteessa ajattelee helposti, että kaikki olisi hyvin, jos toinen vain muuttuisi. Elina Tanskasen Onnellisesti yhdessä käsittelee tätä aihetta kattavasti ja kirja sopii niin sinkuille kuin suhteessa olevillekin. Continue Reading

Seksi ei ole sama kuin yhdyntä!

Olin taannoin mukana spontaanissa seksiin liittyvässä keskustelussa, jonka osallistujista suurin osa oli naisia. Puhe oli ihanan suorasukaista ja rehellistä, mutta samalla alkoi jälleen kerran harmittamaan se, miten yhdyntäkeskeisenä seksielämä yhteiskunnassa näytetään ja nähdään ja millainen “kruunu” pariskunnan yhdessä laukeaminen tuntuu… Continue Reading