Asioita, joita olen oppinut viimeisen 3 kuukauden aikana

Havahtuminen-blogissa on kohta ollut postaustaukoa lähes 3 kuukautta. Kun kirjoituksia on ilmestynyt aiemmin jopa useamman kerran viikossa, niin eikai blogi ole nyt loppumassa?

Turha huolehtia! Havahtuminen ei ole katoamassa minnekään. Olen vain ollut toteuttamassa pitkäaikaista unelmaani, romaanin julkaisemista. Eli olen ollut tämän kevään ja alkukesän kiinni Helsinki–Berliini -kirjaprojektissani.

Ihan kohta...
Ihan kohta…

Mitä olen sitten oppinut tämän kolmen kuukauden aikana?

Unelmien eteen on tehtävä työtä. Mutta usein se matka itsessään on yhtä palkitseva kuin lopputulos.

Tiedän, kuulostaa kamalan kliseiseltä. Juuri sellaiselta mietelauseelta mitä self help -blogeissa liimataan kauniiden maisemakuvien päälle. Mutta tämä on ollut täyttä totta viimeisten parin kuukauden aikana. Olen siis hionut kirjaa korjaamalla sekä noin miljoona pientä virheitä että isompia ongelmia vaikkapa henkilöhahmojen kanssa. Vaikka välillä on kiukuttanut, olen oppinut kustannustoimittajan kanssa työskennellessäni kirjoittamisesta enemmän kuin mitä tähänastisessa elämässä yhteensä.

Virheitä tulee, sille ei voi mitään. Mutta niiden määrä kannattaa silti pyrkiä minimoimaan.

Olen todella iso puusilmä kirjoittaessani. Ajatukset virtaavat sormien kautta tekstiksi ja keskityn suuriin kokonaisuuksiin. En siis hio lausetta kerrallaan. Tämän tuloksena saan kerralla paljon aikaiseksi, mutta kääntöpuolena on iso määrä typoja. Yksi suurimmista pelon aiheistani on se, että valmiissa kirjassa on sekä kirjoitus- että ajatusvirheitä. Tämän vuoksi kirja on siis oikoluettu useamman kerran että rullattu kirjoitusasutarkistuksen läpi. Silti voi olla, että valmiissa kirjassa on virheitä tai kohtia, jotka kirjoittaisin tulevaisuudessa paremmin. Ei voi mitään.

Kun itse tekee, saa sellaista mitä sattuu tulemaan.

Tämä on sukumme motto ja naurattaa minua joka kerta, koska se on valitettavan osuva. Voisin kuitenkin täydentää mottoa esimerkiksi seuraavasti: “…mutta saa valmista silloin kun haluaa.” tai “…mutta samalla oppii asioita, joita ei muuten oppisi.” Olen siis itse vastannut paitsi kirjoitusprosessista, niin myös sivuston rakentamisesta, käytännön logistiikasta painon ja kustannustoimittajan suhteen, lanseerausjuhlien järjestämisestä ja ylipäänsä kaikesta, mikä liittyy kirjaan tai sen julkaisuun. Se ei kuitenkaan ole ollut stressaavaa, vaan kivaa. Kuten kirjoittamisesta, olen oppinut niin paljon kaikesta muustakin! Lisäksi olen saanut juuri sellaista jälkeä, kuin olen halunnut. Ennen kaikkea pääsen kokeilemaan uutta, digitaalista tapaa julkaista kirja perinteisen pokkarin rinnalla. Lupaan raportoida miten homma tulevaisuudessa etenee.

Kannattaa pyytää apua, jos tuntuu, ettei jaksa.

Kirjan kirjoittaminen/painaminen ei tietenkään ole ollut ainoa asia, joka on tällä hetkellä ollut elämässä mukana. Asioita kannattaa jättää tekemättä tai delegoida, jos tuntuu, että ei jaksa kaikkea. Lisäksi on hyvä oppia tekemään tämä mieluummin jo ennen kuin väsyttää liikaa.

Hyvät yhteistyökumppanit ovat kullan arvoisia.

Vaikka haluaisikin tehdä monta asiaa yksin, niin kaikkea ei voi kuitenkaan osata. Olen itse esimerkiksi täysi tumpula graafisesti. Tämän vuoksi kirjan kannen suunnitteli graafikko Mari Laukkanen. Mukana ovat olleet myös kustannustoimittaja/agentti Tuula Kousa sekä taittaja/painon yleismies Timo Lahtinen TpT-Print Oy:stä.

Kirjan sisukset on tällä hetkellä painettu ja enää hiotaan kansia. Joten lähiviikkoina painosta pullahtaa uunituore Helsinki–Berliini -romaani! Jos haluat sen heti ilmestymisen jälkeen käsiisi, tilaa omasi Helsinki–Berliinin Holvi-kaupasta.