Kirja: Anthony de Mello – Havahtuminen (The Awakening)

Sain entiseltä kämppikseltäni jesuiittapappi Anthony de Mellon Havahtuminen-kirjan vuonna 2008. Hän oli lukenut kirjan ja hehkutti sitä, tartuin kirjaan koska olin elämänvaiheessa, jossa kaipasin uutta suuntaa. Olin aluksi hiukan skeptinen teoksen suhteen erityisesti sen uskonnollisen sävyn vuoksi, mutta mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä iloisempi olin, että tiemme kohtasivat. Havahtuminen-kirja onkin syy, josta koko blogin taustalla oleva muutos sai alkunsa (ja blogi nimensä, yllätys!).

Kirja on koostettu Anthony de Mellon pitämistä luennoista eikä rakenne ole kaikkein selkein; lukukokemuksena Havahtuminen on välillä yksitoikkoinen ja itseään toistava. Teos on kuitenkin klassikko itsensä etsijöiden keskuudessa – tuskin on henkistä kasvua käsittelevää blogia tai kirjaa, jossa de Melloa ei mainittaisi – eikä syyttä.

Havahtuminen-kirjaa lukiessa tunneskaala on laaja

Välillä kirja ärsyttää aivan suunnattomasti ja välillä asioista ei voisi olla yhtään enempää samaa mieltä kuin de Mello. Joka tapauksessa kirja herättää paljon uusia ajatuksia. Kirjan sävy on suhteellisen uskonnollinen, mutta sen ei kannata antaa häiritä, kirjan sanoma kannattaa kokea kuten se omaan persoonaan sopii. Havahtuminen on monen muun itsetutkiskelukirjan tavoin parhaimmillaan, kun sen nauttii pieninä paloina ja sulattelee välillä lukemaansa.

Havahtuminen-kirja avartaa käsitystä siitä, kuinka moniin asioihin ja toimintatapoihin ympärillään on vain tottunut. Teos ravistelee ymmärtämään, että ihminen pystyy vaikuttamaan useampiin asioihin elämässään, mitä tajuaakaan. Lisäksi Anthony de Mello käsittelee paljon ihmisten kykyä hallita reaktioitaan eri tapahtumiin. Jos “se oli hänen/kaikkien muiden syy” on lause, joka pääsee suusta usein, saattaa kirja tuntua jopa hyökkäävältä. Ehkä kirjan herättämät tunteet ovatkin sen suurin ansio; kirja jättää paljon pohdittavaa pitkäksi aikaa.

Oletko lukenut Havahtumisen? Mitä ajatuksia se sinussa herätti? Jos kirja ei vielä löydy kotoa, voit hakea sen kirjastosta tai ostaa omaksi Booky.fi-nettikirjakaupasta.

3 Comments

  1. De Mellon 'Havahtuminen' on yksi elämäni vahvimpia lukukokemuksia. Vahinko vain olen kirjan viime muuton yhteydessä hukannut. Tilaan uuden pian…
    On totta, että kirja ärsyttää kriittistä lukijaa. Se herättää paljon vastustusta varsinkin alkuun. Ensimmäisiä sivuja lukiessaan lukija saattaa kysyä, 'mitä hemmetin soopaa tämä on'?
    Ehkä on hyvä idea lukea väliotsikot, paneutua niihin ja sitten yhdistää otsake tekstiin. Voi olla, että siten pääsee nopeimmin kirjan todelliseen sisältöön kiinni. Kirja on koottu de Mellon luennoista. YouTubessa on itse asiassa nähtävänä useita näitä de Mellon luentoja livenä. Pitää myös muistaa, että nämä luennot – ja samalla 'Havahtuminen' on suunnattu amerikkalaiseen kohteeseen, amerikkalaiselle yleisölle 1970-luvulla. Lukiessaan kirjaa pitää 'heittää kaikki pois', mihin myös de Mello viittaa henkisissä opeissaan. De Mello on uskonnollisten ja filosofisten ajattelutapojen 'kerettiläinen'. Siksi siis niitä ainoita todellisia aikamme vallankumouksellisia henkisessä mielessä. Häntä ei pystytä typistämään minkään ismin nimilapun alle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *